
Huhhuh! Pitkä viikko takana. Aivan aluksi haluan kuitenkin toivottaa kaikille hyvää Pääsiäistä ja kiittää tänne kantauneista pääsiäistoivotuksista: hyvää Pääsiäistä ja kiitos! Edellisen blogitekstin jälkeen on vettä virrannut Tonavassa niin paljon, ettei oikein tahdo edes muistaa, mitä kaikkea on tapahtunut. Viiteen päivään on mahtunut kolme pitkää lentoa, tullivirkailijoita, omena, unettomia öitä, paljon hienoja nähtävyyksiä, tuulta, tuiverrusta, hieman sadetta ja sopivasti aurinkoakin.

Aloitetaan. Astuimme siis koneeseen Aucklandissa maanantaina. Parin kuukauden autolla ajelun jälkeen ei olisi taas huvittanut istua montaa tuntia paikallaan. Lento meni kuitenkin ohi suhteellisen nopeasti. Kaikki oli hyvin. Olimme todella valmiita siirtymään lentokenttähotelliin lepäämään ja odottelemaan seuraavan aamun lentoa Pääsiäissaarelle. Passintarkastus sujui joutuisasti. Olimme jo tottuneet rajatarkastuksiin ja siihen, että kaikki hedelmät ja muu luonnosta tullut pitää ilmoittaa tai heittää roskiin. Australian ja Uuden-Seelannnin viranomaiset olivat olleet hyvin ystävällisiä, joten ajattelimme saman jatkuvan Chilessäkin. ”Unohdimme” ilmoittaa yhden omenan, kaksi passion-hedelmää ja yhden veriappelsiinin – omena Raidan repussa ja loput minulla. Minun reppuni menivät läpivalaisulaitteen läpi ilman minkäänlaisia huolia, mutta Raidan omenan tulliviranomaiset bongasivat.

Omena kaivettiin repusta ulos ja Raidalta kyseltiin, että miksi et tätä lappuun kirjoittanut. Tullisetä täytti kaavakkeita ja punnitsi omenan ja Raita pyydettiin toimistoon kuultavaksi. Meille kerrottiin, että luvassa olisi mahdollisesti sakot. No Raita meni koppiin keskustelemaan asiasta ja minä odottelin ulkopuolella. Hivenen kuumotti, sillä tiesin kantavani kolmea hedelmää, muutamaa maustepurkkia (mm. pippuria, suolaa, chiliä yms.), paria uusiseelantilaista puuesinettä ja mustaa rantahiekkaa. Kaikki kiellettyjä. Ympärilläni oli ainakin tusinan verran huumekoiria ja tuplasti tullivirkailijoita. Mieleen juolahti, että mitä jos reput tutkittaisiin uudelleen. Välillä vilkuilin koppiin sisälle, missä Raita yritti selvittää omenan kohtaloa ja seuraamuksia. Samalla alkoi tulla vielä allergisia oireita koirista. Näytin varmasti todella syylliseltä!
Aikaa vierähti noin vartin verran ja Raita tuli toimistosta ulos tullimiehen saattelemana ja meidän oli aika siirtyä pankkiautomaatille. Tarvitsimme käteistä sakkojen maksuun. Raita oli saanut 110 157 Chilen peson sakot omenan salakuljetusyrityksestä. Voitte kuvitella Raidan ajatukset, kun hänelle ojennettin lappu, jossa luki $110.157. Täällä nimittäin käytetään dollarin merkkiä pesojen edessä. Eikä tuo summakaan kovin pieneltä näytä. Euroissa noin 140 rahaa. Kallis omena siis. Ja kaiken lisäksi emme edes saaneet pitää omenaa eli syömättä jäi! Muistoksi omenaepisodista meille jäi muutama virallinen dokumentti, joista selviää mitä Raita yritti tuoda luvatta, missä se yritettiin tuoda, paljonko se painoi, Raidan selitys ja sakon määrä. Voihan omena!
Omenasta pääsimme toipumaan lentokentän Holiday Inn:iin. Tarkoitus oli levätä aikaeroväsymys pois ennen seuraavaa lentoa. Itse nukuin kuin tukki, mutta Raidalla oli vaikeuksia saada unta puolenyön jälkeen. Muuten hotellissa oli ihan kivaa. Kävimme kuntoilemassa, uimassa ja saunassa.

Aamulla siirryimme tien yli takaisin kentälle, tsekkauduimme lennolle ja palasimme takaisen hotelliin aamupalalle. Kätevää. Lento Pääsiäissaarelle meni mukavasti ja pilotti löysi Rapanuin ensiyrityksellä keskeltä merta. Nousimme koneesta ja meidät toivotti tervetulleeksi mukavan lämmin

tuulenhenkäys ja vihreät kumpuilevat maisemat. Majoitusta emme olleet varanneet vaan luotimme siihen, että vastassa olisi muiden saarien tapaan kolonna majatalojen edustajia. Ja näin myös kävi. Valitsimme ilman suurempia pohtimisia ensimmäisen yösijan tarjoajan, joka sattui olemaan todella mukava pikkuinen chileläistäti. ”If juu laik, juu pei. If juu dount laik, ai pei juu”, hän vain totesi. Hän myös maksoi taksimme kentältä majatalolle.

Pääsiäissaari eli Isla de Pascua eli Rapa Nui on todella pieni pläntti maata todella suuressa meressä. Lähimmät asutetut maa-alueet ovat Chile 3700 kilometrin päässä,

Tahiti 4000 km sekä Pitcairnin saari 2000km. Rapa Nuin pinta-ala on 163,6 neliökilometriä. Vertailun vuoksi Nokian pinta-ala: 347,77 km2 . Eli, jos Nokian asutettu alue olisi keskellä merta ja lähin manner olisi Afrikka ja toisessa suunnassa olisi jokin pieni saariryhmä, niin oltaisiin yhtä eristyneessä paikassa. Saarella on yksi ”kaupunki”, Hanga Roa, jossa asuu noin 3500 asukasta. Pääsiäissaarta ei luonnolta suojele mikään. Ei ole koralliriuttaa, joka blokkaisi mereltä tulevaa pauhua tai mitään, joka suojaisi tuulelta. Saari vain seisoo yksin keskellä merta. Ja meren pauhu. Se oli mahtava. Aallot löivät rantaan uskomattomalla voimalla kysymättä keneltääkään lupaa. Tuulen voima oli myös kova. Välillä tuulta vastaan pystyi nojaamaan.

Kuuluisaksi Pääsiäissaari on tullut moai-patsaistaan. Lähes kaikki Moait on kaiverrettu kivestä samassa paikassa eli Rano Rarakun tulivuorella. Yhden Moain kaivertamiseen kesti 5-6 miehen ryhmältä vuoden verran aikaa. Patsaiden siirtämiseen tarvittin reilu parisataa miestä. Tehdyistä noin 800 patsaasta pystyyn nostettiin vain noin neljännes ja loput sijaitsevat ”tehtaalla” tai matkalla rannikolle pystytettäväksi. Nykyään pystyssä on noin 50 Moai-patsasta.

”Päitä” menimme Rapa Nuille katselemaan ja ne nähdäksemme meidän piti kiertää koko saari. Siihen tarkoitukseen vuokrasimme keskiviikoksi Honda-merkkisen mönkijän,

jolla huristelimme saaren ympäri. Arkeologisia paikkoja saarella oli todella paljon. Ihan jokaisella käymiseen ei aika riittänyt, joten pysähtelimme siellä täällä missä näytti hienolta ilman sen kummempia opastuksia. Hienoimmat paikat olivat Rano

Raraku –tulivuoren rinteet ja Tongariki. Rano Rarakulla oli lukuisia valmiita ja keskeneräisiä päitä ja patsaita, pystyssä, vinossa ja kumollaan. Tongarikillä patsaita on pystyssä 15 kpl, joista suurin painaa 86 tonnia. Sanotaanko niin, että oli siinä päillä kokoa.

Mönkijä vei meidät myös Anakenan rannalle, joka on oikeastaan ainoa hiekkaranta koko saarella. Ainoa ja todella upea.

Torstaille olimme ajatelleet sukeltamista, mutta sade vesitti ne ajatukset. Sadepäivä oli oikeastaan luojan lykky, koska saimme levätä. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä emme nimittäin pystyneet juurikaan nukkumaan peltikaton ja sitä raapivan ruusunoksan tuottaman metelin vuoksi. Aamulla oksa sahattiin irti saimme lepäillä rauhassa.

Illansuussa sateen tauottua teimme pienen kävelylenkin Hanga Roan kivisten rantojen vieressä. Hanga Roassa kävellessä tulee sellainen olo kuin omistaisi koiran. Joka kerta, kun kävelimme jonnekin, saimme seuraa. Torstaina Liisaksi Raidan nimeämä koira tallusteli muina koirina kanssamme liki koko tunnin lenkin. Välillä se jonnekin katosi, mutta aina se meidät sai kiinni. Liisa jopa jäi katselemaan kaunista auringonlaskua kansamme.

Perjantaina eli eilen sitten jätimme hyvästit Rapa Nuille ja mukavalle majatalon tädille. Lento takaisin Santiagoon oli reissun huonoin. Nyrpeä virkailija istutti meidät koneeseen peräkkäin, ruoka oli huonoa ja av-laitteet tökkivät. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille ja nyt vietämme muutaman päivän Chilen pääkaupunkia

pällistellen. Tänään on väsyttänyt kiitos viimeöisen karaoke-maratonin. Itse emme laulaneet, mutta jouduimme kuuntelemaan naapuribaarista kuulunutta älämölöä koko yön. Olemmekin huilailleet hostellissa. Majoitumme nyt ensikertaa kahdeksan hengen huoneeseen, koska varaamamme kahden hengen huone oli mystisesti varattu jollekin muulle. Pari yötä nukumme kuuden muun kanssa ja sen jälkeen saamme siirtyä omaan rauhaan. Toivottavasti. Huomenna on jo ehkä virtaa lähteä kaupungille pyörimään. Ainakin Santiagon viinimessut kovasti kiinnostavat.