6,5 kuukautta, 100 000 kilometriä

Matka on nyt tehty. Olemme ylpeitä, onnellisia ja vielä hieman väsyneitä. Matka maailman ympäri oli mahtava kokemus, jonka sulattelu kestää varmasti vielä jonkin aikaa, ehkä jopa lopun elämää. Millä sanoilla sitten kokemuksen voisi summata. Koimme ja näimme paljon. Paljon enemmän kuin ikinä uskalsimme odottaa. Nauroimme, itkimme, nautimme ja mikä parasta teimme sen kaiken yhdessä. En voisi kuvitella parempaa matkakumppania kuin rakas vaimoni. Kiitos Raita!

Emme toivottavasti ikinä unohda pelikaanien liitoa, outbackin tähtitaivasta, auringonlaskua Andeilla, El Nidon lasten hymyä, Apolloja, kärpäsiä, rapuja, korallien väriloistoa, vapaanpudotuksen huumaa, Coldwavea, mustaa/punaista/valkoista hiekkaa, aaltoja, meren tuoksua. Monet (kaikki) ovat kysyneet, mikä oli paras paikka matkalla. Emme ole siihen pystyneet vastaamaan kenellekään, emmekä pysty. Maailma on monimuotoisuudessaan niin ihmeellinen paikka, ettei yhtä voi nostaa toisen yläpuolelle. Toisaalta, Ikea on oikeassa sanoessaan, että koti on maailman paras paikka. 

Haluiaisimme kiittää maailmalla tapaamiamme ihmisiä eli Iiraa ja Teijoa, Visaa ja Mariaa, Teroa, Masia ja Esaa, Rossia ja Steveneitä sekä Hellua ja Dania: autoitte muokkaamaan matkastamme sellaisen, mikä siitä muodostui. Haluaisimme myös kiittää kotona matkaa kanssamme taittaneita ihmisiä: kannustuksenne ja kommenttinne auttoivat vaikeina hetkinä kulkemaan silmät ja mieli avoimina kohti uusia haasteita.

Aiomme painattaa blogin tekstit ja kuvat yksiin kansiin kesän aikana. Myös ottamastamme noin 15 000 kuvasta on suunnitteilla jonkinnäköistä kollaasia. Ilmoittelemme ko. projekteista "Unelmista Tottassa" sitten, kun ne valmistuvat ja mikäli halukkaita on painatamme useampiakin kappaleita.

Yhdestä unelmasta on nyt tullut totta, nyt on aika alkaa toteuttamaan seuraavia. Kiitos kaikille matkaa seuranneille ja blogia lukeneille! Alla vielä musiikkia ja kuvia matkan varrelta videon muodossa. Laita siis äänet päälle ja ota mukava asento tuolissa. Aurinkoista kesää kaikille!

Olemme kotona!

Emme olisi voineet keksiä kivempaa tekemistä tälle viikonlopulle kuin tulla kotiin! :) Panaman lennon siirryttyä Mexico Cityyn säästimme ajassa neljä päivää, joten päätimme myös aloittaa paluumatkan neljä päivää aikaisemmin. Miamissa viisi päivää oli mielestämme riittävä aika ja New Yorkissa olemme molemmat jo käyneet pari kertaa aiemmin. Tästä asetelmasta syntyi loistava tilaisuus yllättää vanhemmat, sisarukset ja lähimmät ystävät, joten päätimme olla kertomatta lopullista paluupäiväämme. "Huijaus" oli kaiken suunnittelun arvoinen, sillä vastaanottajien ilmeet ilmestyttyämme oven taakse olivat viihdyttävää katseltavaa. :) Onpa mukava olla kotona!

Summaamme matkan ja lisäämme puuttuvat kuvat tulevalla viikolla, joten kannattaa vielä pysyä kanavalla!

Miamin kuumuudessa

Pidämme Miamista. Täällä on mukava tunnelma ja säätkin suurimman osan vuodesta täydellisiä. Eilen pääsimme todistamaan säiden herran muuttuvaa mieltä. Makoillimme uima-altaalla ja taivaalla näkyi hivenen sinistä. Sitten taivas tummui kuin nappia painamalla ja alkoi sataa. Kymmenen minuuttia myöhemmin pilvet olivat poissa ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ah, kuinka mukavaa auringossa makoilu onkaan. Kai Suomessakin on jo helteet alkaneet ja järvivesi yli 25 asteista?

Toissapäivänä ajelimme Key Westiin ja takaisin. Kivannäköinen paikka ja upea ajomatka. Ihan kuin olisi ajanut pitkällä sillalla kirkkaan turkoosin veden ympäröimänä. Key Westissä kävimme toteamassa USA:n eteläisimmän rannan olemassaolon ja matkalla takaisin pysähdyimme kauniilla rannalla. Miamiin olemme tutustuneet ajelemalla pitkin poikin pitkiä katuja. Eilisillan vietimme jättimäisellä ostarilla kauppoja kierrellen. Matka ostarille hotelliltamme Miami Beachilta kesti ruuhkassa lähes kaksi tuntia. Matkaa sinne oli noin 30 kilometriä. Matkan varrella näimme monen monta kunnon ökytaloa jättimäisinä jahteineen. Takaisin hotellille ajoimme South Beachin kautta. South Beach on Miamin yöelämän keskittymä ja ihmisia oli liikkeellä paljon. Memorial Day -viikonloppu, joka on yksi vuoden suurimmista juhlista ja kesän virallinen alku, lähestyy ja meno kuulemma villiintyy, kun ihmiset ryntäävät rannoille.

Olemme muuten USA:ssa unelma-aikaan, jos sitä mitataan television tarjonnalla. American Idol, jota olemme seuranneet Uudesta-Seelannista lähtien, huipentui toissailtana ja millä tavalla. Voittajaa en paljasta, mutta showsta voin sanoa sen verran, että se oli mahtava. Idol on muuten melkoisen iso ja seurattu ohjelma täällä Atlantin toisella puolella: finaalissa annettiin lähes 100 miljoonaa ääntä! Kyllä. 100 miljoonaa! Kannattaa katsoa, vaikka ei Idolia olisi ikinä seurannutkaan. Upea show. Lisäksi telkusta tulevat sekä NBA:n että NHL:n playoffit ja onkin ollut kiva katsella ko. pelejä livenä ilman, että tarvitsee valvoa koko yötä.

Ai niin. Keksittiin reissun viimeiselle viikonlopulle kivaa tekemistä! Mitä se on, jääköön se vielä arvoitukseksi. Sunnuntaina lisää, kannattaa tsekata blogi vielä ennen nukkumaanmenoa. Nähdään pian!

Viva la México!

Meillä on nyt ihana rentouttava aurinkoloma takana. Vihdoin! :) Erityiskiitokset Hellulle ja Danille vieraanvaraisuudesta, loistavasta johdatuksesta meksikolaiseen kulttuuriin ja ah niin herkulliseen ruokaan! Ainakin viisi kiloa painavampana kuin viikko sitten voin kertoa, että meksikolainen ruoka on hyvää ja sitä on paljon! :) Maistoimme matkan aikana kaikkea tacoista cevicheen ja rauskuun. Maha ei todellakaan kurninut. Yhteistä joka aterialle oli lime ja tortillat eri muodoissaan. Oli kyseessä aamupala, lounas tai päivällinen aina oli kädessä tortilla ja pöydässä limelohkoja. Kaikenkaikkiaan meksikolainen ruokakulttuuri eroaa melkoisesti siitä, millaisena se on Suomessa totuttu näkemään. Suomen meksikolainen on lähinnä texmexiä, sillä Meksikossa ei tunneta esimerkiksi jauhelihaa, cheddar-juustoa, kovia tacoja eikä punaista purkkisalsaa. Aterian pohjana ovat avocadot, itsetehdyt "chilikastikkeet" ja "hiennonetut salaatit" eli salsat, tortillat, limet, vaalea juusto ja pavut. Suomessa perinteisen meksikolaisen aterian tekeminen onkin Danin mielestä vaikeaa, sillä oikeanlaisia raaka-aineita ei ole saatavilla helposti. Esimerkiksi chilit ovat täysin erilaisia... jopa paikallisessa supermarketissamme hyllyt notkuivat kymmeniä erilaisia chililaatuja.

Alkoholijuomista puhuttaessa ei tarvitse mainita kuin tequila ja olut. Corona näkyy kaikkialla ja erimerkkisiä tequiloita on tarjolla monenlaista sorttia. Oikeasti tequilaksi voidaan kutsua vain champagnen tavoin tietyltä alueelta tulevaa agave-kasvista tislattua viinaa, mutta kutsuttakoon sillä nimellä tässä yhteydessä epäoppisesti kaikkea vastaavaa. Ja muuten tequila Meksikossa, toisin kuin kotipuolessa, on oikeasti hyvää ja sellaisenaan nautittavaa juomaa. Ei tarvita sitruunaa eikä suolaa peittämään "tequilan" makua. :)

Tutustuimme Puerto Vallartaan ja sen ympäristöön kuuden päivän aikana melko kattavasti. Kaupungin lisäksi kävimme pienessä surffikylässä, vieläkin pienemmässä vuoristokylässä ja parilla kivalla rannalla kaupungin ulkopuolella. Meksiko on mielenkiintoinen sekoitus eteläistä ja pohjoista Amerikkaa, Espanjaa sekä vanhoja intiaanikulttuureja. Puerto Vallarta itsessään on aikamoinen turismin ja lomaosakkeiden kehityskeskus, mutta naapurikylissä näimme aitoa Meksikoa. Tosin Danin opastuksella saimme kokea ehdottomasti autenttisemman Meksikon, jonka olisimme kokeneet keskenämme. Meksikossa ei juurikaan pidetä pohjoisista naapureista, gringoista. Nimitys johtaa juurensa Meksikon ja USA:n väliseen sotaan, jolloin USA:n joukot pukeutuivat vihreisiin asuihin ja paikalliset hätistelivät jenkkejä huutamalla heille meksikolaisittain äännettynä "Green! Go!". Paikallisen tequilanmaistattajan suusta kuulimme myös tarinan ihmisten kielitaidosta ja fiksuudesta. Se meni jotakuinkin näin: On olemassa viisaita ihmisiä, jotka puhuvat kahta kieltä. Heitä sanotaan kaksikielisiksi. Jotkut puhuvat kolmea kieltä - he ovat kolmikielisiä. Sitten on olemassa vähemmän viisaita ihmisiä, jotka puhuvat vain yhtä kieltä. Millä nimellä heitä kutsutaan? Si...gringo!

Ulkomaalaisen turistin kannalta huono suhtautuminen USA:laisiin ei aina tunnu kovinkaan miellyttävältä. Oikeastaan kaikkia vaaleaihoisia luullaan gringoiksi: gringoille on eri hinnat ja eri palvelu. Meitä luultiin järjestäen joka paikassa jenkeiksi varsinkin silloin, kun Dani ei ollut aivan vieressämme. Suhtautuminen meihin ja hinnat muuttuivat heti, kun aloimme puhua keskenämme suomea kovaan ääneen. :) Paikallisilla markkinoilla meitä kohdeltiin melko epäkunnioittavasti, sillä liikuimme suuren osan ajasta kolmisteen. Monet myyjät aloittivat meille myymisen kunnon jenkkiaksentilla ja jenkkityyliin ja kun kohteliaasti kieltäydyimme mumisivat monesti jotain espanjaksi. Meillä olikin pari kertaa kovin hauskaa, kun toki he luulivat ettemme ymmärrä kieltä. Toisaalta ottaen huomioon maiden välisen historian ja varsinkin nuorten jenkkien käyttäytymisen kyseisen suhtautumistavan ymmärtää. Kunpa eivät vain kaikkia turisteja leimaisi heti gringoiksi. Kaikenkaikkiaan Meksiko oli kuitenkin hieno ja miellyttävä kokemus upealla auringonpaisteella höystettynä! Iso hymiö! :)

Mikä maa ja mikä valuutta meillä on sitten tällä hetkellä? USA ja dollari. Saimme sittenkin vaihdettua lennot kohtuulliseen hintaan siten, että Panaman sijaan lensimme Miamiin Meksiko Citystä. Neljän vuorokauden yhtäjaksoinen bussimatka tai todella kalliit lennot Panamaan eivät kiinnostaneet ja päätimme kokeilla vielä yhtä puhelinsoittoa American Airlinesille. Yllättäen noin 500 dollarin lipunmuutosmaksu vaihtuikin 250 dollariin ja valinta oli selvä. Jos joku joskus sanoo ettei onnistu tai se maksaa niin ja niin paljon... kannattaa ehdottomasti kysyä uudestaan joltakulta muulta! Pätee ainakin Oneworldin maailmanympärilippuun, jonka kanssa olemme saaneet eri vastauksen samoihin kysymyksiin miltei joka kerta. :D

Lensimme siis Miamiin eilen ja juuri nyt valmistaudumme yöpuulle Florida Cityssä aivan Miamin kupeessa. USA:ssa tarkoitus olisi ainakin vielä käydä Key Westissä, shoppailla hiukan ja makoilla altaalla tai Miamin biitseillä säiden salliessa. Floridassa on tällä hetkellä ennätyskuivuuksien jälkeiset ukkosmyrskyt, joita on lupailtu koko loppuviikoksi. Äsken tuli vettä kuin saavista kaatamalla ja salamat valaisivat koko taivaan tasaisin väliajoin. Nyt ulkona kuulostaa rauhalliselta, katsotaan millainen sää huomenna on. Miami ja Key West voivat hyvinkin jäädä ukkosmyrskyalueen ulkopuolelle, jolloin ainoa, josta meidän pitää huolehtia on aurinkorasvan riittävä levittäminen.

Hollywood, matka Meksikoon ja Yelapa

Terve taas. Edellisestä tekstistä on ehtinyt vierähtää jo hyvä tovi. Ja siihen toviin on mahtunut paljon kerrottavaa. Viime kerran jälkeen jatkoimme matkaamme San Luis Opisboasta Los Angelesiin Santa Barbaran, Malibun ja Santa Monican läpi. Santa Barbarassa näimme aluetta riivaavat metsäpalot. Sankkaa savua nousi vuorten rinteiltä ja sammutuskoneet olivat täydessä työntouhussa. Meidän matkaamme metsäpalot eivät hidasteneet vaan pääsimme ohittamaan ne turvallisen kaukaa. Los Angelesiin saavuimme hyvissä ajoin, mutta tällä kertaa majoituksen etsiminen kesti todella kauan. Muutaman tunnin ajelun jälkeen päädyimme lopulta Glendalen kaupunginosaan Comfort Inn -merkkiseen motelliin.

Seuraavana aamuna aloitimme Los Angelesiin tutustumisen Six Flags Magic Mountain -huvipuistosta. Ja siellä oli todella kivaa. Ei jonoja, vaan toinen toistaan suurempia ja hurjempia vuoristoratoja. Paras oli uusi "X2", joka on oletettavasti maailman ensimmäinen 5-ulotteinen vuoristorata. Tiedä häntä mitä "5-ulotteinen" tarkoittaa, mutta kovaa mentiin, musiikki pauhasi, liekit loimusivat ja penkit pyörivät. Pelottavin vuoristorata, Goliath, nousi alussa vajaan sadan metrin korkeuteen ja syöksyi sieltä maanalaiseen tunneliin lähes 150 kilometrin tuntinopeutta. Alhaalla suuressa kaarteessa G-voimat kohosivat 4,5 yksikköön. Kaiken kaikkiaan päivä Six Flagsissä oli mukava. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kyydit olivat maailman parhaimpien joukossa ja jonoja ei ollut laisinkaan.

Lentomme Meksikoon siirtyivät sunnuntai-illalle, joten saimme yhden ylimääräisen päivän Los Angelesiin. Vietimme suuren osan lauantaita "kotona" motellissa lepäillen, asoita hoidellen ja telkkaria katsellen. Sunnuntaina sitten ajelimme ympäri Hollywoodia ja Beverly Hillsiä. Kävimme toteamassa "Hollywood"-kyltin olemassaolon kukkuloilla, ihastelimme Walk of Famen tähtiä ja Beverly Hillsin puhtautta. Muuten Hollywood ei ollut ihan niin täynnä glamouria kuin odotimme. Se on vain tavallinen amerikkalainen kaupunginosa suurkaupungissa, joka vaan sattuu olemaan elokuvamaailman keskipiste. Toki sieltäkin kimaletta löytyy, mutta oikeasti hienot alueet ovat melko pieniä.

Hollywoodin "säihkeestä" siiryimme Los Angelesin lentokentälle. Se on kuin Ryanairin Tampereen terminaali hivenen suurempana. LAX oli varmasti kämäsin lentokenttä, jolla olemme käyneet koko matkan aikana. Jonoja, hirmuisesti ihmisiä eikä juurikaan minkäänlaisia kauppoja tai kuppiloita. Muutenkin jouduimme ensimmäistä kertaa oikein kunnolla säätämään lentolippujen kanssa, koska lennoissa ja lipuissa oli jotain hämminkiä. Alunperin olimme varanneet suorat lennot Puerto Vallartaan, mutta lento muuttuikin välilaskulliseksi ja jouduimme poikkeamaan Guadalajarassa ennen lopullista määränpäätä. Lippusäätö ei suinkaan ollut reissun ainoa säätö. Päästyämme Guadalajaraan, jatkolentomme oli peruttu ja jouduimme vaihtamaan lentoyhtiötä. Kun viimein pääsimme uudelle lennolle ja sisään koneeseen, edessä oli koneen vaihto jonkin sortin vian takia. Vihdoin ja viimein pääsimme Puerto Vallartaan vain reilun tunnin alkuperäistä aikataulua jäljessä. Seuraava yllätys odotti laukkuhihnalla: omasta rinkastani oli suojahuppu kateissa. Menin neuvottelemaan asiasta AeroMexicon henkilökunnan kanssa ja minulle kerrottiin, ettei yhtiö ole vastuussa suojasta, koska se ei ole osa matkatavaroita. Olin sanalla sanoen tyrmistynyt vastaukseen. Saimme muuten koneesta noustuamme hengityssuojat ja meidän ruuminlämpömme mitattiin infrapunakameralla astuessamme tuloaulaan. Muuten sikainfluenssa ei oikeastaan näkynyt millään tavalla.

Hellu ja Dani hakivat meidät PV:n kentältä ja saimme ahdettua tavaramme Danin autoon. Yllättävän paljon mahtuu tavaraa pieneen Pösöön. Ajoimme satamaan, josta siirryimme vesitaksilla Yelapan pikkukylään Puerto Vallartan laidalle. Yelapaan ei pääse muulla kuin veneellä. Aikamoinen kontrasti Los Angelesin ruuhkiin. Yelapassa majoituimme toiseen kylän kahdesta hotellista. Huoneemme oli aivan meren rannalla. Ikkunoita ei ollut, oven päällä oli suuri aukko, mutta se ei haitannut, koska ilma oli kuin morsian ja öisten ötököiden varalle kunnon hyttysverkko. Yelapassa oli mukavaa ja saimme rentoutua kunnolla. Pari päivää makasimme rannalla tekemättä mitään. No, söimme todella hyvää ruokaa ja joimme olutta. On muuten kivaa kun tavallinen ruoka täällä on meksikolaista ruokaa ja lime tulee olueeseen kysymättä. Kuin söisi meksikolaisessa ravintolassa koko ajan. Nam nam!

Yelapassa saimme olla rauhassa, koska muita turisteja ei jostain kumman syystä ollut. Saimme myös todistaa luonnon läheisyyden pariin kertaan. Ensimmäisenä iltana näimme satoja rapuja, jotka olivat ilmeisesti nousseet rannalle munimaan. Rapuja oli kaikkialla. Pari rapua oli eksynyt huoneeseemme ja yöllä kuulimme rapumaista teputusta ikkunalaudalta. Seuraavana aamuna ravut olivat poissa ja ranta oli täynnä hiekkakasoja, joihin ravut olivat laskeneet munansa. Seuraavana iltana, kun palasimme illalliselta, huomasimme Raidan kanssa, että joku tai jokin oli vieraillut huoneessamme. Päättelimme sen olleen pesukarhu, koska sellaisen olimme aiemmin nähneet. Se oli käynyt läpi kaikki muovipussit. Hellun tuomat salmiakit oli syöty, mutta lentoyhtiön maapähkinät eivät kelvanneet. Yön saimme olla rauhassa ja tänään siirryimme tänne Puerto Vallartaan. Majaillemme Danin veljen työsuhdeasunnossa muutaman päivän ja nautimme Meksikon täydellisestä ilmastosta, hyvästä ruoasta, juomasta ja vieraanvaraisuudesta.

Yllättävä California

Californian luonto on yllättänyt meidät täysin. Vaihtelevuus oli melkoinen esimerkiksi päivänä, jona ajoimme Beattysta San Fransiscoon: lämpötilat vaihtelivat välillä 2-35 astetta, välillä paistoi aurinko, välillä satoi räntää. Ajoimme läpi Death Valley:n autiomaan, pitkin Sierra Nevada:n vuoristojonoa ja vihdoin vuoriston yli San Franciscoon asti. Kilometrejä kertyi loppujen lopuksi hiukan suunniteltua enemmän, sillä sekä suunnitelemamme reitti, että varareitti olivat molemmat suljettu, sillä aurinko ei ollut vielä sulattanut lumia reittien varrelta. Mittari pysähtyi noin 1000 kilomertin kohdalle ja jälleen yksi kova ajopäivä oli takana. Maisemat olivat tuona päivänä aivan mahtavat! Harmi, kun emme pysty sitä kuvin teille kertomaan.

Päivä San Franciscossa vierähti Golden Gate-siltaa, upeita kaupunginosia ja kaupungin mäkisyyttä ihmetellen. Ajelimme ympäri kaupunkia ja pysähtelimme ottamaan kuvia. Ilmasto oli hassu: toinen puoli kaupungista oli täysin sumun peitossa, toisella puolella paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. Tykkäsimme kaupungista, aika oli vaan tällä kertaa hiukan kortilla. Nyt olemme San Luis Obispossa matkalla San Franciscosta Los Angelesiin. Tarkoitus oli ajella Losiin asti pitkin rannikkoa kiemurtelevaa highway 1:tä, mutta Santa Barbarassa riehuvien metsäpalojen takia suuntaamme tänään luultavasti isommalle tielle. Tähän asti ykköstien maisemat ovat olleet uskomattoman hienot ja yllättänet meidät aivan täysin. Olemme ajelleet kuin Uuden-Seelannin nummien ja Australian Great Ocean Roadin välimaastossa. Juuri ennen majapaikkaamme pysähdyimme muuten sattumalta rannalla, joka oli täynnä hylkeitä ja merinorsuja. Suurin osa niistä makasi rannalla ryhmissä vierivieressä, osa uroksista taisteli pareittain "rynnäten" tosiaan päin.

Sitten uutisia loppumatkan suunnitelmista: päätimme mennä Meksikoon. Tilanne on rauhoittunut flunssan osalta, kaikki paikat on jälleen avattu ja tautikin todettu normaalia flunssaa vastaavaksi. Meksikon tapahtumat laittoivat meidät kuitenkin pohtimaan matkasuunnitelmiamme joka kantilta ja päädyimme siihen tulokseen, että tämä matka alkaa pikkuhiljaa olla taputeltu ja paluu Suomeen siintää jo mielessä. Vietämme viikon Meksikossa löhölomalla Hellun ja Danin kanssa, jonka jälkeen matkustamme jollain tavalla Panama Cityyn, sieltä Miamiin ja lennämme kotiin. Päätös matkan lyhentämiseen kypsyi tämän viikon aikana ja olemme nyt aivan innoissamme lähestyvästä kotiinpaluusta. Vaikka lyhensimme matkustusajan minimiin, meidän on pakko kiertää Panaman kautta, sillä maailmanympärilipustamme ei voi jättää lentoja käyttämättä tai koko lippu peruuntuu.

Alla lopullinen lentoaikataulu:
10.5. Los Angeles - Puerto Vallarta, Meksiko
21.5. Panama City, Panama - Miami
27.5. Miami - New York - Helsinki (perillä 28.5.)

Kanjonien mailla

Las Vegas oli hyvä meille. Jäimme kaikkien pelien jälkeen voitolle noin 30€ - pokeri vei, "deal or no deal" ja blackjack toi. Ei aivan miljoonaa, mutta rahaa jäi kuitenkin matkan jatkamiseen. Vegas oli varsinainen ilotulitus. Valojen välke oli aivan uskomatonta ja väkeä paljon. Upeimmat näyt olivat Bellagio-kasinon suihkulähdespektaakkeli sekä näköalat Stratospheren huipulta. Emme kokeilleet huipulla olleita huvilaitteita: ne olivat aivan liian lällyjä. ;) Elvis muuten elää. Näimme hänet ainakin kaksi kertaa.

Ihmisen luomasta ihmemaasta ajelimme Arizonaan ihmettelemään äitimaan ihmettä - Grand Canyonia. Ja se oli ISO! Uskomattoman suuri ja mahtava. Ihastelimme kanjonin mahtavuutta huulet pyöreinä uhmaten välillä korkeanpaikankammoa upeilla kielekkeillä. Minäkin uskalsin pari kertaa melko lähelle reunaa. Tie Grand Canyonille kulkee havumetsän läpi, eikä siitä uskoisi, että edessä on kohta 1500 metrin suora pudotus Colorado-jokeen. Jatkoimme matkaamme pitkin Grand Canyonin reunaa lännen kautta kohti kanjonin pohjoispuolta. Maisemat matkan varrella olivat karuja, mutta upeita. Asutusta ei juurikaan näkynyt muutamaa hassua kyläpahasta lukuunottamatta. Las Vegasin jälkeen maileja mittariin on kertynyt reilut 800. Olemme viettäneet yömme matkan varrella eri motelleissa sellaisissa metropoleissa kuin Kingman (Arizona) ja Page (Arizona). Tällä hetkellä majailemme Beattyn "kaupungissa" Nevadassa. Matkalla tänne USA:n armeijan testialueen rajamaille ajoimme koko matkan hienoimman tiepätkän: Interstate-15 Arizonan ja Nevadan rajamailla. Moottoritie mutkitteli alas vuorten välissä jonkun matkaa. Olo oli kuin olisi ajanut formularadalla Grand Canyonissa.

Huomenna meillä on kova tavoite: olla illansuussa San Franciscossa. Matkaa sinne on noin 500 mailia ja matkan varrella on kaksi kansallispuistoa, Death Valleyn kansallispuisto ja Yosemiten kansallispuisto, oletettavasti upeiden näköalojen kera. San Franciscossa vietämme pari päivää, jonka jälkeen ajamme takaisin Los Angelesiin. Sen jälkeen suunnitelmat ovat vieläkin auki. Tilanne H1N1-flunssan suhteen on hieman rauhoittunut eikä uusia tartuntoja ole enää ilmennyt samaa vauhtia kuin aiemmin. Seuraamme tilannetta edelleen tiiviisti ja teemme päätöksiä keskiviikkoon mennessä, jolloin selviää pysyykö Meksikon nähtävyydet suljettuna vielä 6.5. jälkeenkin. H1N1 ei ole täällä katukuvassa näkynyt mitenkään. Kaksi japanilaista turistia näimme pitävän hengityssuojaa, mutta se taitaa olla melko yleistä Tokion kokemusten perusteella. Saa nähdä muuttuuko tilanne, kun siirrymme Kalifornian puolelle. Näihin tunnelmiin, näihin sanoihin, täältä tähän.

What happens in Vegas...

...stays in Vegas! Tässä tapauksessa ainakin kuvien kannalta näin tulee luultavasti käymään, sillä läppärimme on jo niin huonossa kunnossa, että kuvien lataaminen on suorastaan mahdotonta. Yritämme kovasti, mutta jo tietokoneen käynnistäminen kestää joka kerta 10-40 minuuttia. Siis silloin, kun laturi suostuu toimimaan ja akku suostuu imemään virtaa. Uuttakaan ei kannata ostaa, koska jenkkinäppäimistöstä ei juurikaan olisi hyötyä Suomessa. Blogin päivittäminen on nykyään siis todella hankalaa, mutta yritämme joka tapauksessa pitää teidät ajantasalla.

Olemme nyt viettäneet Las Vegasissa pari päivää leväten, syöden, juoden ja pelaillen. Kaupunki on huomattavasti suurempi kuin kuvittelin ja casinot ovat suorastaan massiivisia. Pelirintamalla olemme jopa hieman voitolla: suosikkipelimme "Deal or no deal" on ollut meille suosiollinen. Yövymme Stratosphere-nimisessä hotellissa, jonka torni on tuttu Las Vegasin skylinesta ja esimerkiksi CSI:n tunnarista. Tornin huipulla pääsee huimiin huvipuistolaitteisiin, joita ehkä kokeilemme tänään vappuaaton kunniaksi. Muita suunnitelmia tänään on kierrellä kuuluisia casinoita ja tietenkin hävitä kaikki rahat.

2009H1N1-flunssa on ollut tapetilla täällä varmasti enemmän kuin siellä koti-Suomessa. Flussaa ei enää kutsuta sikainfluessaksi, sillä sitä ei voi saada syömällä sianlihaa. Sikafarmarit ovat täällä päin maailmaa vaikeuksissa, sillä osa ihmisistä luulee, että tauti saattaa levitä sikaa syömällä. Nevadassa ilmeni juuri ensimmäinen tartunta ja Californiaan on julistettu "terveydellinen hätätila". Matkasuunnitelmamme ovat voimassa ainakin 10.5. asti, jolloin palautamme vuokra-automme takaisin Los Angelesiin. Sitä ennen kierrämme ainakin Grand Canoynilla ja San Franciscossa. Toukokuun kymmenes meidän olisi määrä lentää Meksikoon ja tavata ystäväni Helena ja hänen meksikolainen poikaystävänsä Daniel. Hellunkin matkasuunnitelmat ovat nyt vaarassa, joten saa nähdä kuinka käy. Tällä hetkellä Meksikossa suuri osa turistinähtävyyksistä ja koko Meksiko City on suljettu, joten jos tilanne jatkuu vielä viikonkin päästä samana, todennäköisesti emme ole menossa Meksikoon. Seuraamme tilannetta vielä tämän viikon ja teemme päätökset ensi viikolla.

Niin ja lopuksi: Erittäin hauskaa vappua kaikille!

Peru ja Titicaca

Olemme Californian Barstow:ssa ”route 66”-motellissa. Tämänkertaista blogitekstiä on kirjoiteltu jo useaan eri otteeseen eri paikoista, mutta mukanamme seuraava vanha tietokoneenrähjä alkaa olla jo siinä kunnossa, että julkaisu on hieman viivästynyt. Alla teksti muutaman päivän myöhässä:

Matkalla Cuscosta Punoon tapasimme reissun fiksuimman ”hellomisterin”. Hän nousi bussiin jo Juliacassa, noin 40 km ennen määränpäätä. Hän ehti jututtaa kaikkia matkustajia ja sai kaapattua mukaansa kahdeksan matkustajaa, meidät mukaanlukien, ennenkuin kukaan asemalla odottava ”avustaja” edes ehti nähdä bussia. Saimme vielä neuvoteltua matkan aikana hyvän diilin: kaksi yötä aamupaloineen ja Titicaca-järven saarikierros noin 40 euron yhteishintaan. Tinkiminen on kivaa! Joskus. Diili tosin meinasi muuttua huonommaksi uloskirjautumisen yhteydessä. Hintaan tulikin yht’äkkiä muutama lantti liikaa, koska olimme syöneet ”amerikkalaisen” aamupalan. Periaatteen takia kieltäydyimme maksamasta, sillä aiemmin meille oli ilmoitettu, että kaikki kuuluu hintaan. Raidan aavistuksesta viritimme ensimmäistä kertaa laukkuihimme köyhän miehen varashälyttimet (hius vetoketjussa). Aavistus osoittautui oikeaksi: joku oli availlut laukkujamme, mutta mitään ei puuttunut. Kovinkaan suuri yllätys ei ollut, että luvattua taksikyytiä bussiterminaaliin ei järjestynyt, vaan jouduimme maksamaan taksin itse. Poistuimme majatalosta kiukkuisina kerrottuamme omistajille mitä heistä ajattelimme.

Raidan flunssaa olemme hoitaneet tavallisesta poikkeavin menetelmin. Ensin Machupicchun kierros maanantaina ja tiistaina, yhdeksän tunnin bussimatka keskiviikkona ja Titicaca-järven kierros torstaina. Tuloksena 38 astetta kuumetta torstai-iltana. Oloa ei helpottanut lämpimästä jääkylmäksi kesken saippuoinnin muuttunut suihku. Lisäksi yöt ovat näillä korkeuksilla kylmiä. Kun vielä yhtälöön lisätään tiivisteiden totaalinen puuttuminen ja kellarin lailla kylmyyttä säilövät seinät, niin voitte kuvitella kuinka mukava paikka Peru on sairastaa. Päivitys: nyt on olo hyvä, enää pientä tukkoisuutta ja kurkkukipua havaittavissa.

Titicaca-järveen ja sen saariin tutustuimme kunnon turistikierroksen avulla. Meidät poimittiin majatalolta hieman ennen seitsemää aamulla. Siirryimme satamaan, jossa meitä tervehti joukko äänekkäitä mielenosoittajia. Kyseessä oli ilmeisesti turismin(!) vastainen mielenosoitus. Huutojoukkojen vuoksi veneemme poimi meidät kyytiin rantakivikosta, koska mielenosoittajat blokkasivat pääsyn satamalaiturille. Aloitimme Titicacan kierroksen Uros-heimon kelluvilta saarilta (las islas flotantes des Uros). Uros-heimo on asunut itserakentamillaan kelluvilla saarilla satoja vuosia. Saaret ovat oikeasti kelluvia ja heimolaiset ovat ne oikeasti itse tehneet. Uroslaiset tekevät saaret Titicacalla kasvavista kasveista. Kasvien juurakko on kelluvaa ja se muodostaa saarien pohjan. Juurakon päälle he kasaavat suuria olkia ja niiden päällä sitten tepastellaan. Myös heidän asumuksensa ja veneensä on tehty kyseisitä kasveista. Saimme myös maistaa miltä kyseinen kasvi maistuu: ei oikein millekään. Kaiken kaikkiaan vierailu kelluville saarille oli mielenkiintoinen, mutta samalla siitä jäi hieman näytelty tunne.

Vierailimme myös Taquilen saarella jossa asuu inkojen jälkeläisiä. Vanhat perinteet ja uskomukset ovat heillä vielä voimissaan. Esimerkiksi statussymboleina saaren miehet käyttävät erilaisia pipoja: sinkkumiehillä on päässään kirjava ja kärjestä valkoinen pipo, kun taas naimisissa olevat miehet pitävät päässään kokokirjavaa pipoa. Jo sanomattakin on selvää, että miesten pitää itse kutoa piponsa ja mitä hienompi pipo, sen taitavampi kutoja ja sitä paremmat mahdollisuudet päästä naimisiin. Sinkkumiehen pipossa on iso värikäs tupsu, joka kuvastaa elämän hauskuutta ja vapautta. Naimisissa olevan piposta kyseinen tupsu tietenkin puuttuu. Maisemat Taquilella olivat kauniita, tiet tehty kivistä ja talot savitiilistä. Mielenkiintoinen päivä ja samalla meidän viimeinen järjestetty turistikierros pitkään aikaan.

Bussimatka Punosta Limaan oli pitkä. 22 tunnin matkan aikana maisemat vaihtuvat vuoristojen ylängöistä rannikkoseudun kuun pintaa muistuttaviin karuihin kumpuihin ja siitä puhtaaksi aavikoksi. Tällä kertaa uni ei oikein tullut silmään ja nyt väsyttää. Se ei tosin haittaa, koska ensi yön vietämme lentokoneessa matkalla Los Angelesiin ja pieni väsymys on lennolla hyvä asia. (Päivitys: Lensimme osan matkaa myrkyssä, joten uni jäi hiukan vähemmälle. Raita taisi olla todella väsynyt, sillä nukkui ilman vaikeuksia koko lennon).

Yhteenveto Perusta: mielenkiintoinen maa täynnä mystiikkaa, mielenkiintoisia tarinoita, uskomuksia, vanhoja kulttuureja ja upeita maisemia. Mieleenpainuvin kokemus oli Machupicchun näkeminen ja kokeminen. Ihmiset ovat täälläkin ollet pääsääntöisesti mukavia. Monet pukeutuvat Perussa perinteisiin vaatteisiin, varsinkin naiset hattuineen ja hameineen ovat jääneet mieleen. Samoin paikallinen liikenne. Uskomatonta, mutta jotenkin kaaos vain toimii. Bussipysäkkejä täällä ei ole, vaan bussin tullen kättä heilauttamalla saa kyydin. Järjestäytyneen kaaoksen lisäksi liikennettä värittävät lukuisat eri taksifirmat ja lukemattomat vanhat kuplavolkkarit. Turismi on monessa paikassa tulonlähde numero yksi ja se välillä näkyi ”rahat pois kaikilta”-tyylisinä kierroksina. Monet perulaiset matkanjärjestäjät ovat varsinaisia ”järjestäjiä” ja useasti asiat eivät ollet niin kuin oli luvattu. Joka paikassa olemme nähneet erilaisia järjestäjiä juoksentelemassa sinne tänne erilaisten lippujen ja lappujen kanssa. Kaikkien turistikierrosten äidin näimme matkalla Machupicchulta takaisin Cuscoon. Täysi bussilastillinen amerikkalaisia turisteja oli pellolla poimimassa perunoita! Matkustaminen Perussa on ollut vaivatonta ja asiat ovat järjestyneet melkein ajallaan ja melkein niinkuin on luvattu.

Kohta jätämme hyvästit Etelä-Amerikalle sekä eteläiselle pallonpuoliskolle ja siirrymme syksystä kevääseen. Seuraavat kaksi viikkoa ajelemme ristiin rastiin Yhdysvaltain länsirannikkoa. USA:n jälkeen vietämme pari viikkoa Meksikossa, pari viikkoa Väli-Amerikassa ja pari viikkoa USA:n itärannikolla.

Lentoaikataulu on tällä hetkellä seuraava:
10.5.2009 Los Angeles – Puerto Vallarta, Meksiko
5.6.2009 Panama City – Miami
12.6.2009 Miami – New York City
17.6.2009 New York City – Helsinki

Seuraamme tilannetta sikainfluessan kannalta. Tauti vaikuttaa vakavalta, joten matkasuunnitelmien muutos saattaa olla edessä. Katsotaan rauhassa miten tapaus etenee ja tehdään päätökset sitten. Varasimme juuri kolme seuraavaa yötä Las Vegasissa, joten voi olla, että tulemme kotiin jo yllävänkin nopeasti tai sitten emme vielä pitkään aikaan. ;)

Silkkaa kauhua, vaikuttavia maisemia, upeita tunnelmia

Tie Machupicchuun on pitkä, mutkainen ja pelottava. Jos olisimme tämän tienneet, olisimme valinneet kulkuneuvoksi auton sijasta hiukan tyyriimmän junan. Maanantaimme oli täynnä silkkaa kauhua. Selkiytetään tätä vaikka mielikuvaharjoittelulla: kuvittele kuoppaisin ja kapein mahdollinen hiekkatie, aseta se jyrkän rotkon reunalle ja kuvittele istuvasi minibussin etupenkillä perulaisen noin minuutin välein haukottelevan kuskin kyydissä. Matkan varrella olevat maanvyöryt ja tien yli virtaavat vuoristopurot/-joet eivät auttaneet asiaa lainkaan. Kuskimme tilannenopeus ei aina ollut aivan hallussa: välillä suorilla ajettiin kolmeakymppiä, mutkiin kiihdytettiin ja jarru löytyi usein vasta viimehetkillä. Koko 15 hengen bussilasti oli ajoittain aivan kauhuissaan. Esimerkiksi takanamme istuvat italialaiset vetivät kesken kaiken hermosauhuja ja lauloivat rauhoittaakseen mieltänsä. Ainakin puolet ryhmästä hankki itselleen junaliput paluumatkaa varten välittömästi saavuttuamme Aguas Calientesiin. Itse kuuluimme siihen puolikkaaseen, jota ei olisi enää kirveelläkään saanut astumaan kyseiseen bussiin, kyseisellä kuskilla, kyseiselle kuolemaa uhmaavalle tielle. Mielestämme Machupicchu by car –niminen yritys pitäisi hyllyttää, sillä tuollaista tietä ei pitäisi kenenkään koskaan ajaa minkäännäköisellä autolla. Emme ole koskaan pelänneet yhtä paljon! Toki mukaan mahtui myös upeita vuoristomaisemia ja hyvää päällystettyä tietä.

Itse Machupicchu oli sanoinkuvailemattoman vaikuttava näky. Inkojen kadotettu kaupunki sijaitsee vajaa tuhat metriä korkeammalla kuin Aguas Calientes, jossa myös me yövyimme. Ylös pääsi joko jalan tai bussilla, valitsimme bussin, sillä olen ollut viime päivinä hiukan flunssainen. Ensimmäinen kuljetus lähti aamulla kello 5.30 ja kun saavuimme pysäkille kello 5.20, selvisi kuinka suosittu turistikohde Machupicchu onkaan. Mahduimme yhdeksänteen täysimittaiseen bussiin ja liikennöinti jatkui non-stoppina koko päivän. Ihastelimme Machupicchua monta tuntia eri näkökulmista ylhäältä ja alhaalta. Uskomaton paikka, uskomaton maisema, uskomaton tunnelma.

Junamatka takaisin Cuscoon oli oikeasti ihan miellyttävä. Tuhannen metrin suora pudotus vaihtui turvalliseen sunnuntaiajeluun laaksossa pitkin joen viertä. Nyt olemme jo Punossa Titicaca-järven rannalla 3800 metrin korkeudessa. Bussimatka tänne Cuscosta kesti vain 9 tuntia ja taittui pitkin Andien ylänköjä. Risteily Titicacalla siintää jo mielessä ja vierailemme ainakin kelluvilla Uros-heimon rakentamilla saarilla.

Kohti Inkojen maita

Pintaraapaisut Limaan ja Cuscoon on nyt tehty ja huomenna starttaamme kohti Machu Picchua. Limassa vietimme reilun vuorokauden. Sinä aikana näimme köyhyyttä, rikkautta ja kaaosta, jota liikenteeksi täällä kutsutaan. Liman kadut olivat täynnä toinen toistaan ränsistyneempiä autoja, takseja ja busseja. Matka Liman lentokentältä hostellille taittui melko rapistuneiden kaupungiosien läpi. Hostellimme taas sijaitsi Liman ”hienostoalueella” eli Mirafloresissa. Hostellimme oli mukava ja rauhallinen sekä omistajat Pedro ja Christian todella mukavia. Kun astelimme ovesta sisään, Pedro tervehti selvällä suomenkielellä: ”Moi.” Muutenkin vastaanotto oli mukava ja saimme kattavan esittelyn hostellista, Mirafloresista ja Limasta. Liman (tai ainakin Mirafloresin) rannikko oli hieno. Aivan rannassa meni tie, jonka jälkeen oli noin 50-100 metriä korkea jyrkänne ja sitten vasta kaupunki. Kävimme todella hienolla ostarilla, joka oli rakennettu aivan jyrkänteen reunalle kuin myös puistot, joita pitkin ostarille kävelimme. Liman yllä muuten leijui outo sumu, jota aluksi luulimme savusumuksi. Kävi ilmi, että puolet vuodesta Lima on ihan oikeassa sumussa, koska mereltä nouseva vesihöyry törmää vuoriin ja se jää leijumaan Liman rannikolle. Sen vuoksi kuvissakaan ei oikein erota taivasta merestä eikä sinistä näy.

Limasta siirryimme tänne Cuscoon kätevästi bussilla. Matka ei kestänyt kuin 22 tuntia. Linjurissa tarjoiltiin yksi lämmin ruoka ja aamupala kuin lentokoneessa konsanaan. Rinkatkin luovutettin tiskin yli bussifirman haltuun ja niihin kiinnitettiin tunnistelaput. 22 tunnin matkan aikana ainoat tauot olivat kuskinvaihtotaukoja sekä yksi 10 minuutin vessatauko jossain Andien kupeessa. Bussin reitti kiemurteli noin 30 kilometrin keskituntinopeudella todella mutkaisia vuoristoteitä pitkin upeiden maisemien saattelemana. Paikkamme olivat bussin toisessa kerroksessa ja välillä ei oikeasti näkynyt muuta kuin jyrkkä pudostus alas laaksoon. Eikä hirvittänyt, koska matkan aikana katselimme viisi elokuvaa. Kaikki luonnollisesti espanjaksi dubattuina. Onneksi leffoissa oli sentään tekstitys englanniksi.

Cuscoon saavuimme virkeinä kolmen aikaan iltapäivällä. Energia ei todellakaan olisi riittänyt majatalon etsimiseen ja onneksemme majatalon edustaja löysi meidät. Mukava ja hiljainen huone kustantaa meille noin 12 euroa sisältäen aamupalan ja ilmaisen nettiyhteyden sekä ”luonnollisesti” lämpimän ja tasapaineisen suihkun. Cuscossa olimme sopineet tapaavamme irlantilaisen ystävämme Rossin ja näin kävikin. Eilen perjantaina kävimme kolmistaan syömässä ja tänään lauantaina tapasimme myös Rossin matkakumppanit eli kaksi Steveniä. Olemme tulleet siihen tulokseen, että irkut ovat mukavaa porukkaa ja sen vuoksi he ovat myös levittäytyneet ympäri maailmaa baareja perustaen.

Cusco on ristiriitainen kaupunki. Toisaalla on ns. peruskuntoisia hökkeleitä, kun taas kaupungin keskusta on todella kiillotettu turistialue. Karuin näky oli lounastaessamme kultaisten kaarien ravintolassa. Sisäpuolella rikkaat perulaisperheet söivät Happy Mealejaan ja Big Macejään ja samalla ovien ulkopuolella vähemmän onnekkaat lapset yrittivät tienata ruokarahoja myymällä pieniä villanukkeja. Surullinen näky, mutta tosiasia monessa maassa. Kaikesta huolimatta Cuscon keskusaukio on todella kaunis paikka. Ja tarjolla on sitten jos jonkinmoista ponchoa, villapaitaa, inkahärpäkettä ja vaikka mitä. Koko aamupäivä meillä vierähti ihastellessa paikallisten käsitöitä artesaanimarketilla.

Nyt kun olemme totutelleet korkeaan ilmanalaan pari päivää, on aika aloittaa reippailu. Huomenna siirrymme autolla Aquas Calientes-nimiseen kylää, joka toimii ponnahduslautana Machu Picchulle. Aquas Calientesista kävelemme noin 8 kilometrin matkan ”Inkojen kadotettuun kaupunkiin” tiistaiaamunkoitteessa tavoitteena todistaa auringonnousu. Saapa nähdä, josko ihan Inkan aarteen reissultamme löitäisimme ;).

Recap for the Irish:

Been to Lima. Came to Cuzco by bus. Walked around. Met Ross. Had a nice meal. Went to the artisan market. Met Ross, Steven and Steven. Had a nice meal. Went to the Irish pub. Came to the conclusion that Irish people are nice (including you Ross) and that's why they have taken over the world. Thanks for the fun night. It was a pleasure. Hope to see you soon (midsummer 2010 perhaps). Enjoy the rest of your trip! =)

Santiago de Chile

Viimeiset viisi päivää Santiagossa ovat olleet melkoista tunteiden myllerrystä. Ensimmäiset pari päivää jouduimme nukkumaan kahdeksan hengen huoneissa keskellä äänekkäitä pääsiäisrientoja. Olimme jo valmiiksi väsyneitä kolmen pitkän lentomatkan ja Pääsiäissaarella kiusanneen peltikattoa raapineen ruusunoksan takia. Väsymys ei poistunut yön läpi jatkuneiden naapuribaarin karaokesessioden myötä, eikä asiaa niinkään auttaneet muutamat kovaääniset kuorsaajat naapuripedeissämme. Hostellimme oli täynnä innokkaita juhlijoita, joten nukkuminen oli lähes mahdotonta myös kokonaisvaltaisen älämölön takia. Voitte siis luultavasti kuvitella mielentilamme reissun rankimman viikon jälkeen. Aallonpohjalla on nyt käyty ja melko vahva matkapuutumus nähty. Tällä hetkellä maailma näyttää taas kirkkaalta, sillä edessä ovat kauan odotetut Peru ja USA:n länsirannikko.

Santiago de Chile on yllättänyt meidät ”eurooppalaisuudellaan”. Odotimme jotain muuta, mutta tuntuu kuin olisimme Espanjassa. Ihmiset ovat mukavia ja rentoja ja tunnelma kaupungilla on muutenkin leppoisa. Olemme jo muutamana päivänä istuskelleet paikallisten tavoin puistoissa ja aukioilla tekemättä mitään, vain aistien tunnelmaa. Kaupunkia olemme tutkineet ilman karttaa ja suunnitelmia, kävelemällä sinne minne nenä milloinkin näyttää. Santiago on täynnä pieniä baareja, kahviloita ja ruokapaikoja. Ruoka täällä on yksinkertaista, mutta hyvää ja maistuvaa. Olemme nauttineet erityisesti halvasta oluesta, empanadoista ja mehevistä hotdogeista. Hostellimme sijaitsee vilkkaan ravintolakadun varrella, joten joka ilta on löytynyt muovituoli, jolle istua.

Ensivaikutelmamme Chilestä on rento, iloinen ja leppoisa. Jopa kaduilla kulkevat koirat ottavat rennosti. Ne lyöttäytyvät usein ohi kulkevien ihmisten seuraan ja jatkavat matkaansa minne lienee. Kaikki tapaamamme chileläiset ovat olleet todella mukavia ja avuliaita. Taide eri muodoissaan tuntuu myös kuuluvan täällä asuvien elämään. Joka päivä olemme nähneet taiteen eri aloja harjoitettavan puistoissa, kaduilla, sisätiloissa, liikennevaloissa jne. On jonglööriä, nuorallakävelijää, saksofonistia, hämähäkkimiestä, runoilijaa, rummuttajaa ja kaikkea muuta maan ja taivaan välistä. Eniten innostuimme taitavista ilmeisesti perinteisistä chileläisistä rumpaleista. Vauhti ja rytmi oli melkoinen ja mukaan mahtui myös muutama tanssiaskel. Duettona tuohu näytti ja kuulosti kaksin verroin hienommalta. Mikollekin löytyi siis kesätyö Tampereen yöstä. :D Rumpalipari on vielä hakusessa, onko halukkaita? Vaatimuksena rytmitaju ja kyky pyöriä lujaa. :)




Huomenna aamulla lennämme Peruun. Kymmenen päivän aikana olisi tarkoitus vierailla sekä Machu Picchulla että Titicaca-järvellä ja tutustua inkakulttuurin saloihin. Bussimatkailun pitäisi tulla jälleen tutuksi, sillä välimatkat ovat pitkiä ja mutkaisia. Palaamme asiaan luultavasti parin päivän kuluttua Cuzcosta, joka sijaitsee Andeilla 3500 metrin korkeudessa Machu Picchun välittömässä läheisyydessä.

Hyvää Pääsiäistä!

Huhhuh! Pitkä viikko takana. Aivan aluksi haluan kuitenkin toivottaa kaikille hyvää Pääsiäistä ja kiittää tänne kantauneista pääsiäistoivotuksista: hyvää Pääsiäistä ja kiitos! Edellisen blogitekstin jälkeen on vettä virrannut Tonavassa niin paljon, ettei oikein tahdo edes muistaa, mitä kaikkea on tapahtunut. Viiteen päivään on mahtunut kolme pitkää lentoa, tullivirkailijoita, omena, unettomia öitä, paljon hienoja nähtävyyksiä, tuulta, tuiverrusta, hieman sadetta ja sopivasti aurinkoakin.

Aloitetaan. Astuimme siis koneeseen Aucklandissa maanantaina. Parin kuukauden autolla ajelun jälkeen ei olisi taas huvittanut istua montaa tuntia paikallaan. Lento meni kuitenkin ohi suhteellisen nopeasti. Kaikki oli hyvin. Olimme todella valmiita siirtymään lentokenttähotelliin lepäämään ja odottelemaan seuraavan aamun lentoa Pääsiäissaarelle. Passintarkastus sujui joutuisasti. Olimme jo tottuneet rajatarkastuksiin ja siihen, että kaikki hedelmät ja muu luonnosta tullut pitää ilmoittaa tai heittää roskiin. Australian ja Uuden-Seelannnin viranomaiset olivat olleet hyvin ystävällisiä, joten ajattelimme saman jatkuvan Chilessäkin. ”Unohdimme” ilmoittaa yhden omenan, kaksi passion-hedelmää ja yhden veriappelsiinin – omena Raidan repussa ja loput minulla. Minun reppuni menivät läpivalaisulaitteen läpi ilman minkäänlaisia huolia, mutta Raidan omenan tulliviranomaiset bongasivat.

Omena kaivettiin repusta ulos ja Raidalta kyseltiin, että miksi et tätä lappuun kirjoittanut. Tullisetä täytti kaavakkeita ja punnitsi omenan ja Raita pyydettiin toimistoon kuultavaksi. Meille kerrottiin, että luvassa olisi mahdollisesti sakot. No Raita meni koppiin keskustelemaan asiasta ja minä odottelin ulkopuolella. Hivenen kuumotti, sillä tiesin kantavani kolmea hedelmää, muutamaa maustepurkkia (mm. pippuria, suolaa, chiliä yms.), paria uusiseelantilaista puuesinettä ja mustaa rantahiekkaa. Kaikki kiellettyjä. Ympärilläni oli ainakin tusinan verran huumekoiria ja tuplasti tullivirkailijoita. Mieleen juolahti, että mitä jos reput tutkittaisiin uudelleen. Välillä vilkuilin koppiin sisälle, missä Raita yritti selvittää omenan kohtaloa ja seuraamuksia. Samalla alkoi tulla vielä allergisia oireita koirista. Näytin varmasti todella syylliseltä!

Aikaa vierähti noin vartin verran ja Raita tuli toimistosta ulos tullimiehen saattelemana ja meidän oli aika siirtyä pankkiautomaatille. Tarvitsimme käteistä sakkojen maksuun. Raita oli saanut 110 157 Chilen peson sakot omenan salakuljetusyrityksestä. Voitte kuvitella Raidan ajatukset, kun hänelle ojennettin lappu, jossa luki $110.157. Täällä nimittäin käytetään dollarin merkkiä pesojen edessä. Eikä tuo summakaan kovin pieneltä näytä. Euroissa noin 140 rahaa. Kallis omena siis. Ja kaiken lisäksi emme edes saaneet pitää omenaa eli syömättä jäi! Muistoksi omenaepisodista meille jäi muutama virallinen dokumentti, joista selviää mitä Raita yritti tuoda luvatta, missä se yritettiin tuoda, paljonko se painoi, Raidan selitys ja sakon määrä. Voihan omena!

Omenasta pääsimme toipumaan lentokentän Holiday Inn:iin. Tarkoitus oli levätä aikaeroväsymys pois ennen seuraavaa lentoa. Itse nukuin kuin tukki, mutta Raidalla oli vaikeuksia saada unta puolenyön jälkeen. Muuten hotellissa oli ihan kivaa. Kävimme kuntoilemassa, uimassa ja saunassa.

Aamulla siirryimme tien yli takaisin kentälle, tsekkauduimme lennolle ja palasimme takaisen hotelliin aamupalalle. Kätevää. Lento Pääsiäissaarelle meni mukavasti ja pilotti löysi Rapanuin ensiyrityksellä keskeltä merta. Nousimme koneesta ja meidät toivotti tervetulleeksi mukavan lämmin tuulenhenkäys ja vihreät kumpuilevat maisemat. Majoitusta emme olleet varanneet vaan luotimme siihen, että vastassa olisi muiden saarien tapaan kolonna majatalojen edustajia. Ja näin myös kävi. Valitsimme ilman suurempia pohtimisia ensimmäisen yösijan tarjoajan, joka sattui olemaan todella mukava pikkuinen chileläistäti. ”If juu laik, juu pei. If juu dount laik, ai pei juu”, hän vain totesi. Hän myös maksoi taksimme kentältä majatalolle.

Pääsiäissaari eli Isla de Pascua eli Rapa Nui on todella pieni pläntti maata todella suuressa meressä. Lähimmät asutetut maa-alueet ovat Chile 3700 kilometrin päässä, Tahiti 4000 km sekä Pitcairnin saari 2000km. Rapa Nuin pinta-ala on 163,6 neliökilometriä. Vertailun vuoksi Nokian pinta-ala: 347,77 km2 . Eli, jos Nokian asutettu alue olisi keskellä merta ja lähin manner olisi Afrikka ja toisessa suunnassa olisi jokin pieni saariryhmä, niin oltaisiin yhtä eristyneessä paikassa. Saarella on yksi ”kaupunki”, Hanga Roa, jossa asuu noin 3500 asukasta. Pääsiäissaarta ei luonnolta suojele mikään. Ei ole koralliriuttaa, joka blokkaisi mereltä tulevaa pauhua tai mitään, joka suojaisi tuulelta. Saari vain seisoo yksin keskellä merta. Ja meren pauhu. Se oli mahtava. Aallot löivät rantaan uskomattomalla voimalla kysymättä keneltääkään lupaa. Tuulen voima oli myös kova. Välillä tuulta vastaan pystyi nojaamaan.

Kuuluisaksi Pääsiäissaari on tullut moai-patsaistaan. Lähes kaikki Moait on kaiverrettu kivestä samassa paikassa eli Rano Rarakun tulivuorella. Yhden Moain kaivertamiseen kesti 5-6 miehen ryhmältä vuoden verran aikaa. Patsaiden siirtämiseen tarvittin reilu parisataa miestä. Tehdyistä noin 800 patsaasta pystyyn nostettiin vain noin neljännes ja loput sijaitsevat ”tehtaalla” tai matkalla rannikolle pystytettäväksi. Nykyään pystyssä on noin 50 Moai-patsasta.

”Päitä” menimme Rapa Nuille katselemaan ja ne nähdäksemme meidän piti kiertää koko saari. Siihen tarkoitukseen vuokrasimme keskiviikoksi Honda-merkkisen mönkijän, jolla huristelimme saaren ympäri. Arkeologisia paikkoja saarella oli todella paljon. Ihan jokaisella käymiseen ei aika riittänyt, joten pysähtelimme siellä täällä missä näytti hienolta ilman sen kummempia opastuksia. Hienoimmat paikat olivat Rano Raraku –tulivuoren rinteet ja Tongariki. Rano Rarakulla oli lukuisia valmiita ja keskeneräisiä päitä ja patsaita, pystyssä, vinossa ja kumollaan. Tongarikillä patsaita on pystyssä 15 kpl, joista suurin painaa 86 tonnia. Sanotaanko niin, että oli siinä päillä kokoa. Mönkijä vei meidät myös Anakenan rannalle, joka on oikeastaan ainoa hiekkaranta koko saarella. Ainoa ja todella upea.

Torstaille olimme ajatelleet sukeltamista, mutta sade vesitti ne ajatukset. Sadepäivä oli oikeastaan luojan lykky, koska saimme levätä. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä emme nimittäin pystyneet juurikaan nukkumaan peltikaton ja sitä raapivan ruusunoksan tuottaman metelin vuoksi. Aamulla oksa sahattiin irti saimme lepäillä rauhassa. Illansuussa sateen tauottua teimme pienen kävelylenkin Hanga Roan kivisten rantojen vieressä. Hanga Roassa kävellessä tulee sellainen olo kuin omistaisi koiran. Joka kerta, kun kävelimme jonnekin, saimme seuraa. Torstaina Liisaksi Raidan nimeämä koira tallusteli muina koirina kanssamme liki koko tunnin lenkin. Välillä se jonnekin katosi, mutta aina se meidät sai kiinni. Liisa jopa jäi katselemaan kaunista auringonlaskua kansamme.

Perjantaina eli eilen sitten jätimme hyvästit Rapa Nuille ja mukavalle majatalon tädille. Lento takaisin Santiagoon oli reissun huonoin. Nyrpeä virkailija istutti meidät koneeseen peräkkäin, ruoka oli huonoa ja av-laitteet tökkivät. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille ja nyt vietämme muutaman päivän Chilen pääkaupunkia pällistellen. Tänään on väsyttänyt kiitos viimeöisen karaoke-maratonin. Itse emme laulaneet, mutta jouduimme kuuntelemaan naapuribaarista kuulunutta älämölöä koko yön. Olemmekin huilailleet hostellissa. Majoitumme nyt ensikertaa kahdeksan hengen huoneeseen, koska varaamamme kahden hengen huone oli mystisesti varattu jollekin muulle. Pari yötä nukumme kuuden muun kanssa ja sen jälkeen saamme siirtyä omaan rauhaan. Toivottavasti. Huomenna on jo ehkä virtaa lähteä kaupungille pyörimään. Ainakin Santiagon viinimessut kovasti kiinnostavat.