Hollywood, matka Meksikoon ja Yelapa

Terve taas. Edellisestä tekstistä on ehtinyt vierähtää jo hyvä tovi. Ja siihen toviin on mahtunut paljon kerrottavaa. Viime kerran jälkeen jatkoimme matkaamme San Luis Opisboasta Los Angelesiin Santa Barbaran, Malibun ja Santa Monican läpi. Santa Barbarassa näimme aluetta riivaavat metsäpalot. Sankkaa savua nousi vuorten rinteiltä ja sammutuskoneet olivat täydessä työntouhussa. Meidän matkaamme metsäpalot eivät hidasteneet vaan pääsimme ohittamaan ne turvallisen kaukaa. Los Angelesiin saavuimme hyvissä ajoin, mutta tällä kertaa majoituksen etsiminen kesti todella kauan. Muutaman tunnin ajelun jälkeen päädyimme lopulta Glendalen kaupunginosaan Comfort Inn -merkkiseen motelliin.

Seuraavana aamuna aloitimme Los Angelesiin tutustumisen Six Flags Magic Mountain -huvipuistosta. Ja siellä oli todella kivaa. Ei jonoja, vaan toinen toistaan suurempia ja hurjempia vuoristoratoja. Paras oli uusi "X2", joka on oletettavasti maailman ensimmäinen 5-ulotteinen vuoristorata. Tiedä häntä mitä "5-ulotteinen" tarkoittaa, mutta kovaa mentiin, musiikki pauhasi, liekit loimusivat ja penkit pyörivät. Pelottavin vuoristorata, Goliath, nousi alussa vajaan sadan metrin korkeuteen ja syöksyi sieltä maanalaiseen tunneliin lähes 150 kilometrin tuntinopeutta. Alhaalla suuressa kaarteessa G-voimat kohosivat 4,5 yksikköön. Kaiken kaikkiaan päivä Six Flagsissä oli mukava. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kyydit olivat maailman parhaimpien joukossa ja jonoja ei ollut laisinkaan.

Lentomme Meksikoon siirtyivät sunnuntai-illalle, joten saimme yhden ylimääräisen päivän Los Angelesiin. Vietimme suuren osan lauantaita "kotona" motellissa lepäillen, asoita hoidellen ja telkkaria katsellen. Sunnuntaina sitten ajelimme ympäri Hollywoodia ja Beverly Hillsiä. Kävimme toteamassa "Hollywood"-kyltin olemassaolon kukkuloilla, ihastelimme Walk of Famen tähtiä ja Beverly Hillsin puhtautta. Muuten Hollywood ei ollut ihan niin täynnä glamouria kuin odotimme. Se on vain tavallinen amerikkalainen kaupunginosa suurkaupungissa, joka vaan sattuu olemaan elokuvamaailman keskipiste. Toki sieltäkin kimaletta löytyy, mutta oikeasti hienot alueet ovat melko pieniä.

Hollywoodin "säihkeestä" siiryimme Los Angelesin lentokentälle. Se on kuin Ryanairin Tampereen terminaali hivenen suurempana. LAX oli varmasti kämäsin lentokenttä, jolla olemme käyneet koko matkan aikana. Jonoja, hirmuisesti ihmisiä eikä juurikaan minkäänlaisia kauppoja tai kuppiloita. Muutenkin jouduimme ensimmäistä kertaa oikein kunnolla säätämään lentolippujen kanssa, koska lennoissa ja lipuissa oli jotain hämminkiä. Alunperin olimme varanneet suorat lennot Puerto Vallartaan, mutta lento muuttuikin välilaskulliseksi ja jouduimme poikkeamaan Guadalajarassa ennen lopullista määränpäätä. Lippusäätö ei suinkaan ollut reissun ainoa säätö. Päästyämme Guadalajaraan, jatkolentomme oli peruttu ja jouduimme vaihtamaan lentoyhtiötä. Kun viimein pääsimme uudelle lennolle ja sisään koneeseen, edessä oli koneen vaihto jonkin sortin vian takia. Vihdoin ja viimein pääsimme Puerto Vallartaan vain reilun tunnin alkuperäistä aikataulua jäljessä. Seuraava yllätys odotti laukkuhihnalla: omasta rinkastani oli suojahuppu kateissa. Menin neuvottelemaan asiasta AeroMexicon henkilökunnan kanssa ja minulle kerrottiin, ettei yhtiö ole vastuussa suojasta, koska se ei ole osa matkatavaroita. Olin sanalla sanoen tyrmistynyt vastaukseen. Saimme muuten koneesta noustuamme hengityssuojat ja meidän ruuminlämpömme mitattiin infrapunakameralla astuessamme tuloaulaan. Muuten sikainfluenssa ei oikeastaan näkynyt millään tavalla.

Hellu ja Dani hakivat meidät PV:n kentältä ja saimme ahdettua tavaramme Danin autoon. Yllättävän paljon mahtuu tavaraa pieneen Pösöön. Ajoimme satamaan, josta siirryimme vesitaksilla Yelapan pikkukylään Puerto Vallartan laidalle. Yelapaan ei pääse muulla kuin veneellä. Aikamoinen kontrasti Los Angelesin ruuhkiin. Yelapassa majoituimme toiseen kylän kahdesta hotellista. Huoneemme oli aivan meren rannalla. Ikkunoita ei ollut, oven päällä oli suuri aukko, mutta se ei haitannut, koska ilma oli kuin morsian ja öisten ötököiden varalle kunnon hyttysverkko. Yelapassa oli mukavaa ja saimme rentoutua kunnolla. Pari päivää makasimme rannalla tekemättä mitään. No, söimme todella hyvää ruokaa ja joimme olutta. On muuten kivaa kun tavallinen ruoka täällä on meksikolaista ruokaa ja lime tulee olueeseen kysymättä. Kuin söisi meksikolaisessa ravintolassa koko ajan. Nam nam!

Yelapassa saimme olla rauhassa, koska muita turisteja ei jostain kumman syystä ollut. Saimme myös todistaa luonnon läheisyyden pariin kertaan. Ensimmäisenä iltana näimme satoja rapuja, jotka olivat ilmeisesti nousseet rannalle munimaan. Rapuja oli kaikkialla. Pari rapua oli eksynyt huoneeseemme ja yöllä kuulimme rapumaista teputusta ikkunalaudalta. Seuraavana aamuna ravut olivat poissa ja ranta oli täynnä hiekkakasoja, joihin ravut olivat laskeneet munansa. Seuraavana iltana, kun palasimme illalliselta, huomasimme Raidan kanssa, että joku tai jokin oli vieraillut huoneessamme. Päättelimme sen olleen pesukarhu, koska sellaisen olimme aiemmin nähneet. Se oli käynyt läpi kaikki muovipussit. Hellun tuomat salmiakit oli syöty, mutta lentoyhtiön maapähkinät eivät kelvanneet. Yön saimme olla rauhassa ja tänään siirryimme tänne Puerto Vallartaan. Majaillemme Danin veljen työsuhdeasunnossa muutaman päivän ja nautimme Meksikon täydellisestä ilmastosta, hyvästä ruoasta, juomasta ja vieraanvaraisuudesta.

Silkkaa kauhua, vaikuttavia maisemia, upeita tunnelmia

Tie Machupicchuun on pitkä, mutkainen ja pelottava. Jos olisimme tämän tienneet, olisimme valinneet kulkuneuvoksi auton sijasta hiukan tyyriimmän junan. Maanantaimme oli täynnä silkkaa kauhua. Selkiytetään tätä vaikka mielikuvaharjoittelulla: kuvittele kuoppaisin ja kapein mahdollinen hiekkatie, aseta se jyrkän rotkon reunalle ja kuvittele istuvasi minibussin etupenkillä perulaisen noin minuutin välein haukottelevan kuskin kyydissä. Matkan varrella olevat maanvyöryt ja tien yli virtaavat vuoristopurot/-joet eivät auttaneet asiaa lainkaan. Kuskimme tilannenopeus ei aina ollut aivan hallussa: välillä suorilla ajettiin kolmeakymppiä, mutkiin kiihdytettiin ja jarru löytyi usein vasta viimehetkillä. Koko 15 hengen bussilasti oli ajoittain aivan kauhuissaan. Esimerkiksi takanamme istuvat italialaiset vetivät kesken kaiken hermosauhuja ja lauloivat rauhoittaakseen mieltänsä. Ainakin puolet ryhmästä hankki itselleen junaliput paluumatkaa varten välittömästi saavuttuamme Aguas Calientesiin. Itse kuuluimme siihen puolikkaaseen, jota ei olisi enää kirveelläkään saanut astumaan kyseiseen bussiin, kyseisellä kuskilla, kyseiselle kuolemaa uhmaavalle tielle. Mielestämme Machupicchu by car –niminen yritys pitäisi hyllyttää, sillä tuollaista tietä ei pitäisi kenenkään koskaan ajaa minkäännäköisellä autolla. Emme ole koskaan pelänneet yhtä paljon! Toki mukaan mahtui myös upeita vuoristomaisemia ja hyvää päällystettyä tietä.

Itse Machupicchu oli sanoinkuvailemattoman vaikuttava näky. Inkojen kadotettu kaupunki sijaitsee vajaa tuhat metriä korkeammalla kuin Aguas Calientes, jossa myös me yövyimme. Ylös pääsi joko jalan tai bussilla, valitsimme bussin, sillä olen ollut viime päivinä hiukan flunssainen. Ensimmäinen kuljetus lähti aamulla kello 5.30 ja kun saavuimme pysäkille kello 5.20, selvisi kuinka suosittu turistikohde Machupicchu onkaan. Mahduimme yhdeksänteen täysimittaiseen bussiin ja liikennöinti jatkui non-stoppina koko päivän. Ihastelimme Machupicchua monta tuntia eri näkökulmista ylhäältä ja alhaalta. Uskomaton paikka, uskomaton maisema, uskomaton tunnelma.

Junamatka takaisin Cuscoon oli oikeasti ihan miellyttävä. Tuhannen metrin suora pudotus vaihtui turvalliseen sunnuntaiajeluun laaksossa pitkin joen viertä. Nyt olemme jo Punossa Titicaca-järven rannalla 3800 metrin korkeudessa. Bussimatka tänne Cuscosta kesti vain 9 tuntia ja taittui pitkin Andien ylänköjä. Risteily Titicacalla siintää jo mielessä ja vierailemme ainakin kelluvilla Uros-heimon rakentamilla saarilla.