Peru ja Titicaca

Olemme Californian Barstow:ssa ”route 66”-motellissa. Tämänkertaista blogitekstiä on kirjoiteltu jo useaan eri otteeseen eri paikoista, mutta mukanamme seuraava vanha tietokoneenrähjä alkaa olla jo siinä kunnossa, että julkaisu on hieman viivästynyt. Alla teksti muutaman päivän myöhässä:

Matkalla Cuscosta Punoon tapasimme reissun fiksuimman ”hellomisterin”. Hän nousi bussiin jo Juliacassa, noin 40 km ennen määränpäätä. Hän ehti jututtaa kaikkia matkustajia ja sai kaapattua mukaansa kahdeksan matkustajaa, meidät mukaanlukien, ennenkuin kukaan asemalla odottava ”avustaja” edes ehti nähdä bussia. Saimme vielä neuvoteltua matkan aikana hyvän diilin: kaksi yötä aamupaloineen ja Titicaca-järven saarikierros noin 40 euron yhteishintaan. Tinkiminen on kivaa! Joskus. Diili tosin meinasi muuttua huonommaksi uloskirjautumisen yhteydessä. Hintaan tulikin yht’äkkiä muutama lantti liikaa, koska olimme syöneet ”amerikkalaisen” aamupalan. Periaatteen takia kieltäydyimme maksamasta, sillä aiemmin meille oli ilmoitettu, että kaikki kuuluu hintaan. Raidan aavistuksesta viritimme ensimmäistä kertaa laukkuihimme köyhän miehen varashälyttimet (hius vetoketjussa). Aavistus osoittautui oikeaksi: joku oli availlut laukkujamme, mutta mitään ei puuttunut. Kovinkaan suuri yllätys ei ollut, että luvattua taksikyytiä bussiterminaaliin ei järjestynyt, vaan jouduimme maksamaan taksin itse. Poistuimme majatalosta kiukkuisina kerrottuamme omistajille mitä heistä ajattelimme.

Raidan flunssaa olemme hoitaneet tavallisesta poikkeavin menetelmin. Ensin Machupicchun kierros maanantaina ja tiistaina, yhdeksän tunnin bussimatka keskiviikkona ja Titicaca-järven kierros torstaina. Tuloksena 38 astetta kuumetta torstai-iltana. Oloa ei helpottanut lämpimästä jääkylmäksi kesken saippuoinnin muuttunut suihku. Lisäksi yöt ovat näillä korkeuksilla kylmiä. Kun vielä yhtälöön lisätään tiivisteiden totaalinen puuttuminen ja kellarin lailla kylmyyttä säilövät seinät, niin voitte kuvitella kuinka mukava paikka Peru on sairastaa. Päivitys: nyt on olo hyvä, enää pientä tukkoisuutta ja kurkkukipua havaittavissa.

Titicaca-järveen ja sen saariin tutustuimme kunnon turistikierroksen avulla. Meidät poimittiin majatalolta hieman ennen seitsemää aamulla. Siirryimme satamaan, jossa meitä tervehti joukko äänekkäitä mielenosoittajia. Kyseessä oli ilmeisesti turismin(!) vastainen mielenosoitus. Huutojoukkojen vuoksi veneemme poimi meidät kyytiin rantakivikosta, koska mielenosoittajat blokkasivat pääsyn satamalaiturille. Aloitimme Titicacan kierroksen Uros-heimon kelluvilta saarilta (las islas flotantes des Uros). Uros-heimo on asunut itserakentamillaan kelluvilla saarilla satoja vuosia. Saaret ovat oikeasti kelluvia ja heimolaiset ovat ne oikeasti itse tehneet. Uroslaiset tekevät saaret Titicacalla kasvavista kasveista. Kasvien juurakko on kelluvaa ja se muodostaa saarien pohjan. Juurakon päälle he kasaavat suuria olkia ja niiden päällä sitten tepastellaan. Myös heidän asumuksensa ja veneensä on tehty kyseisitä kasveista. Saimme myös maistaa miltä kyseinen kasvi maistuu: ei oikein millekään. Kaiken kaikkiaan vierailu kelluville saarille oli mielenkiintoinen, mutta samalla siitä jäi hieman näytelty tunne.

Vierailimme myös Taquilen saarella jossa asuu inkojen jälkeläisiä. Vanhat perinteet ja uskomukset ovat heillä vielä voimissaan. Esimerkiksi statussymboleina saaren miehet käyttävät erilaisia pipoja: sinkkumiehillä on päässään kirjava ja kärjestä valkoinen pipo, kun taas naimisissa olevat miehet pitävät päässään kokokirjavaa pipoa. Jo sanomattakin on selvää, että miesten pitää itse kutoa piponsa ja mitä hienompi pipo, sen taitavampi kutoja ja sitä paremmat mahdollisuudet päästä naimisiin. Sinkkumiehen pipossa on iso värikäs tupsu, joka kuvastaa elämän hauskuutta ja vapautta. Naimisissa olevan piposta kyseinen tupsu tietenkin puuttuu. Maisemat Taquilella olivat kauniita, tiet tehty kivistä ja talot savitiilistä. Mielenkiintoinen päivä ja samalla meidän viimeinen järjestetty turistikierros pitkään aikaan.

Bussimatka Punosta Limaan oli pitkä. 22 tunnin matkan aikana maisemat vaihtuvat vuoristojen ylängöistä rannikkoseudun kuun pintaa muistuttaviin karuihin kumpuihin ja siitä puhtaaksi aavikoksi. Tällä kertaa uni ei oikein tullut silmään ja nyt väsyttää. Se ei tosin haittaa, koska ensi yön vietämme lentokoneessa matkalla Los Angelesiin ja pieni väsymys on lennolla hyvä asia. (Päivitys: Lensimme osan matkaa myrkyssä, joten uni jäi hiukan vähemmälle. Raita taisi olla todella väsynyt, sillä nukkui ilman vaikeuksia koko lennon).

Yhteenveto Perusta: mielenkiintoinen maa täynnä mystiikkaa, mielenkiintoisia tarinoita, uskomuksia, vanhoja kulttuureja ja upeita maisemia. Mieleenpainuvin kokemus oli Machupicchun näkeminen ja kokeminen. Ihmiset ovat täälläkin ollet pääsääntöisesti mukavia. Monet pukeutuvat Perussa perinteisiin vaatteisiin, varsinkin naiset hattuineen ja hameineen ovat jääneet mieleen. Samoin paikallinen liikenne. Uskomatonta, mutta jotenkin kaaos vain toimii. Bussipysäkkejä täällä ei ole, vaan bussin tullen kättä heilauttamalla saa kyydin. Järjestäytyneen kaaoksen lisäksi liikennettä värittävät lukuisat eri taksifirmat ja lukemattomat vanhat kuplavolkkarit. Turismi on monessa paikassa tulonlähde numero yksi ja se välillä näkyi ”rahat pois kaikilta”-tyylisinä kierroksina. Monet perulaiset matkanjärjestäjät ovat varsinaisia ”järjestäjiä” ja useasti asiat eivät ollet niin kuin oli luvattu. Joka paikassa olemme nähneet erilaisia järjestäjiä juoksentelemassa sinne tänne erilaisten lippujen ja lappujen kanssa. Kaikkien turistikierrosten äidin näimme matkalla Machupicchulta takaisin Cuscoon. Täysi bussilastillinen amerikkalaisia turisteja oli pellolla poimimassa perunoita! Matkustaminen Perussa on ollut vaivatonta ja asiat ovat järjestyneet melkein ajallaan ja melkein niinkuin on luvattu.

Kohta jätämme hyvästit Etelä-Amerikalle sekä eteläiselle pallonpuoliskolle ja siirrymme syksystä kevääseen. Seuraavat kaksi viikkoa ajelemme ristiin rastiin Yhdysvaltain länsirannikkoa. USA:n jälkeen vietämme pari viikkoa Meksikossa, pari viikkoa Väli-Amerikassa ja pari viikkoa USA:n itärannikolla.

Lentoaikataulu on tällä hetkellä seuraava:
10.5.2009 Los Angeles – Puerto Vallarta, Meksiko
5.6.2009 Panama City – Miami
12.6.2009 Miami – New York City
17.6.2009 New York City – Helsinki

Seuraamme tilannetta sikainfluessan kannalta. Tauti vaikuttaa vakavalta, joten matkasuunnitelmien muutos saattaa olla edessä. Katsotaan rauhassa miten tapaus etenee ja tehdään päätökset sitten. Varasimme juuri kolme seuraavaa yötä Las Vegasissa, joten voi olla, että tulemme kotiin jo yllävänkin nopeasti tai sitten emme vielä pitkään aikaan. ;)

Silkkaa kauhua, vaikuttavia maisemia, upeita tunnelmia

Tie Machupicchuun on pitkä, mutkainen ja pelottava. Jos olisimme tämän tienneet, olisimme valinneet kulkuneuvoksi auton sijasta hiukan tyyriimmän junan. Maanantaimme oli täynnä silkkaa kauhua. Selkiytetään tätä vaikka mielikuvaharjoittelulla: kuvittele kuoppaisin ja kapein mahdollinen hiekkatie, aseta se jyrkän rotkon reunalle ja kuvittele istuvasi minibussin etupenkillä perulaisen noin minuutin välein haukottelevan kuskin kyydissä. Matkan varrella olevat maanvyöryt ja tien yli virtaavat vuoristopurot/-joet eivät auttaneet asiaa lainkaan. Kuskimme tilannenopeus ei aina ollut aivan hallussa: välillä suorilla ajettiin kolmeakymppiä, mutkiin kiihdytettiin ja jarru löytyi usein vasta viimehetkillä. Koko 15 hengen bussilasti oli ajoittain aivan kauhuissaan. Esimerkiksi takanamme istuvat italialaiset vetivät kesken kaiken hermosauhuja ja lauloivat rauhoittaakseen mieltänsä. Ainakin puolet ryhmästä hankki itselleen junaliput paluumatkaa varten välittömästi saavuttuamme Aguas Calientesiin. Itse kuuluimme siihen puolikkaaseen, jota ei olisi enää kirveelläkään saanut astumaan kyseiseen bussiin, kyseisellä kuskilla, kyseiselle kuolemaa uhmaavalle tielle. Mielestämme Machupicchu by car –niminen yritys pitäisi hyllyttää, sillä tuollaista tietä ei pitäisi kenenkään koskaan ajaa minkäännäköisellä autolla. Emme ole koskaan pelänneet yhtä paljon! Toki mukaan mahtui myös upeita vuoristomaisemia ja hyvää päällystettyä tietä.

Itse Machupicchu oli sanoinkuvailemattoman vaikuttava näky. Inkojen kadotettu kaupunki sijaitsee vajaa tuhat metriä korkeammalla kuin Aguas Calientes, jossa myös me yövyimme. Ylös pääsi joko jalan tai bussilla, valitsimme bussin, sillä olen ollut viime päivinä hiukan flunssainen. Ensimmäinen kuljetus lähti aamulla kello 5.30 ja kun saavuimme pysäkille kello 5.20, selvisi kuinka suosittu turistikohde Machupicchu onkaan. Mahduimme yhdeksänteen täysimittaiseen bussiin ja liikennöinti jatkui non-stoppina koko päivän. Ihastelimme Machupicchua monta tuntia eri näkökulmista ylhäältä ja alhaalta. Uskomaton paikka, uskomaton maisema, uskomaton tunnelma.

Junamatka takaisin Cuscoon oli oikeasti ihan miellyttävä. Tuhannen metrin suora pudotus vaihtui turvalliseen sunnuntaiajeluun laaksossa pitkin joen viertä. Nyt olemme jo Punossa Titicaca-järven rannalla 3800 metrin korkeudessa. Bussimatka tänne Cuscosta kesti vain 9 tuntia ja taittui pitkin Andien ylänköjä. Risteily Titicacalla siintää jo mielessä ja vierailemme ainakin kelluvilla Uros-heimon rakentamilla saarilla.

Santiago de Chile

Viimeiset viisi päivää Santiagossa ovat olleet melkoista tunteiden myllerrystä. Ensimmäiset pari päivää jouduimme nukkumaan kahdeksan hengen huoneissa keskellä äänekkäitä pääsiäisrientoja. Olimme jo valmiiksi väsyneitä kolmen pitkän lentomatkan ja Pääsiäissaarella kiusanneen peltikattoa raapineen ruusunoksan takia. Väsymys ei poistunut yön läpi jatkuneiden naapuribaarin karaokesessioden myötä, eikä asiaa niinkään auttaneet muutamat kovaääniset kuorsaajat naapuripedeissämme. Hostellimme oli täynnä innokkaita juhlijoita, joten nukkuminen oli lähes mahdotonta myös kokonaisvaltaisen älämölön takia. Voitte siis luultavasti kuvitella mielentilamme reissun rankimman viikon jälkeen. Aallonpohjalla on nyt käyty ja melko vahva matkapuutumus nähty. Tällä hetkellä maailma näyttää taas kirkkaalta, sillä edessä ovat kauan odotetut Peru ja USA:n länsirannikko.

Santiago de Chile on yllättänyt meidät ”eurooppalaisuudellaan”. Odotimme jotain muuta, mutta tuntuu kuin olisimme Espanjassa. Ihmiset ovat mukavia ja rentoja ja tunnelma kaupungilla on muutenkin leppoisa. Olemme jo muutamana päivänä istuskelleet paikallisten tavoin puistoissa ja aukioilla tekemättä mitään, vain aistien tunnelmaa. Kaupunkia olemme tutkineet ilman karttaa ja suunnitelmia, kävelemällä sinne minne nenä milloinkin näyttää. Santiago on täynnä pieniä baareja, kahviloita ja ruokapaikoja. Ruoka täällä on yksinkertaista, mutta hyvää ja maistuvaa. Olemme nauttineet erityisesti halvasta oluesta, empanadoista ja mehevistä hotdogeista. Hostellimme sijaitsee vilkkaan ravintolakadun varrella, joten joka ilta on löytynyt muovituoli, jolle istua.

Ensivaikutelmamme Chilestä on rento, iloinen ja leppoisa. Jopa kaduilla kulkevat koirat ottavat rennosti. Ne lyöttäytyvät usein ohi kulkevien ihmisten seuraan ja jatkavat matkaansa minne lienee. Kaikki tapaamamme chileläiset ovat olleet todella mukavia ja avuliaita. Taide eri muodoissaan tuntuu myös kuuluvan täällä asuvien elämään. Joka päivä olemme nähneet taiteen eri aloja harjoitettavan puistoissa, kaduilla, sisätiloissa, liikennevaloissa jne. On jonglööriä, nuorallakävelijää, saksofonistia, hämähäkkimiestä, runoilijaa, rummuttajaa ja kaikkea muuta maan ja taivaan välistä. Eniten innostuimme taitavista ilmeisesti perinteisistä chileläisistä rumpaleista. Vauhti ja rytmi oli melkoinen ja mukaan mahtui myös muutama tanssiaskel. Duettona tuohu näytti ja kuulosti kaksin verroin hienommalta. Mikollekin löytyi siis kesätyö Tampereen yöstä. :D Rumpalipari on vielä hakusessa, onko halukkaita? Vaatimuksena rytmitaju ja kyky pyöriä lujaa. :)




Huomenna aamulla lennämme Peruun. Kymmenen päivän aikana olisi tarkoitus vierailla sekä Machu Picchulla että Titicaca-järvellä ja tutustua inkakulttuurin saloihin. Bussimatkailun pitäisi tulla jälleen tutuksi, sillä välimatkat ovat pitkiä ja mutkaisia. Palaamme asiaan luultavasti parin päivän kuluttua Cuzcosta, joka sijaitsee Andeilla 3500 metrin korkeudessa Machu Picchun välittömässä läheisyydessä.