Silkkaa kauhua, vaikuttavia maisemia, upeita tunnelmia

Tie Machupicchuun on pitkä, mutkainen ja pelottava. Jos olisimme tämän tienneet, olisimme valinneet kulkuneuvoksi auton sijasta hiukan tyyriimmän junan. Maanantaimme oli täynnä silkkaa kauhua. Selkiytetään tätä vaikka mielikuvaharjoittelulla: kuvittele kuoppaisin ja kapein mahdollinen hiekkatie, aseta se jyrkän rotkon reunalle ja kuvittele istuvasi minibussin etupenkillä perulaisen noin minuutin välein haukottelevan kuskin kyydissä. Matkan varrella olevat maanvyöryt ja tien yli virtaavat vuoristopurot/-joet eivät auttaneet asiaa lainkaan. Kuskimme tilannenopeus ei aina ollut aivan hallussa: välillä suorilla ajettiin kolmeakymppiä, mutkiin kiihdytettiin ja jarru löytyi usein vasta viimehetkillä. Koko 15 hengen bussilasti oli ajoittain aivan kauhuissaan. Esimerkiksi takanamme istuvat italialaiset vetivät kesken kaiken hermosauhuja ja lauloivat rauhoittaakseen mieltänsä. Ainakin puolet ryhmästä hankki itselleen junaliput paluumatkaa varten välittömästi saavuttuamme Aguas Calientesiin. Itse kuuluimme siihen puolikkaaseen, jota ei olisi enää kirveelläkään saanut astumaan kyseiseen bussiin, kyseisellä kuskilla, kyseiselle kuolemaa uhmaavalle tielle. Mielestämme Machupicchu by car –niminen yritys pitäisi hyllyttää, sillä tuollaista tietä ei pitäisi kenenkään koskaan ajaa minkäännäköisellä autolla. Emme ole koskaan pelänneet yhtä paljon! Toki mukaan mahtui myös upeita vuoristomaisemia ja hyvää päällystettyä tietä.

Itse Machupicchu oli sanoinkuvailemattoman vaikuttava näky. Inkojen kadotettu kaupunki sijaitsee vajaa tuhat metriä korkeammalla kuin Aguas Calientes, jossa myös me yövyimme. Ylös pääsi joko jalan tai bussilla, valitsimme bussin, sillä olen ollut viime päivinä hiukan flunssainen. Ensimmäinen kuljetus lähti aamulla kello 5.30 ja kun saavuimme pysäkille kello 5.20, selvisi kuinka suosittu turistikohde Machupicchu onkaan. Mahduimme yhdeksänteen täysimittaiseen bussiin ja liikennöinti jatkui non-stoppina koko päivän. Ihastelimme Machupicchua monta tuntia eri näkökulmista ylhäältä ja alhaalta. Uskomaton paikka, uskomaton maisema, uskomaton tunnelma.

Junamatka takaisin Cuscoon oli oikeasti ihan miellyttävä. Tuhannen metrin suora pudotus vaihtui turvalliseen sunnuntaiajeluun laaksossa pitkin joen viertä. Nyt olemme jo Punossa Titicaca-järven rannalla 3800 metrin korkeudessa. Bussimatka tänne Cuscosta kesti vain 9 tuntia ja taittui pitkin Andien ylänköjä. Risteily Titicacalla siintää jo mielessä ja vierailemme ainakin kelluvilla Uros-heimon rakentamilla saarilla.