6,5 kuukautta, 100 000 kilometriä

Matka on nyt tehty. Olemme ylpeitä, onnellisia ja vielä hieman väsyneitä. Matka maailman ympäri oli mahtava kokemus, jonka sulattelu kestää varmasti vielä jonkin aikaa, ehkä jopa lopun elämää. Millä sanoilla sitten kokemuksen voisi summata. Koimme ja näimme paljon. Paljon enemmän kuin ikinä uskalsimme odottaa. Nauroimme, itkimme, nautimme ja mikä parasta teimme sen kaiken yhdessä. En voisi kuvitella parempaa matkakumppania kuin rakas vaimoni. Kiitos Raita!

Emme toivottavasti ikinä unohda pelikaanien liitoa, outbackin tähtitaivasta, auringonlaskua Andeilla, El Nidon lasten hymyä, Apolloja, kärpäsiä, rapuja, korallien väriloistoa, vapaanpudotuksen huumaa, Coldwavea, mustaa/punaista/valkoista hiekkaa, aaltoja, meren tuoksua. Monet (kaikki) ovat kysyneet, mikä oli paras paikka matkalla. Emme ole siihen pystyneet vastaamaan kenellekään, emmekä pysty. Maailma on monimuotoisuudessaan niin ihmeellinen paikka, ettei yhtä voi nostaa toisen yläpuolelle. Toisaalta, Ikea on oikeassa sanoessaan, että koti on maailman paras paikka. 

Haluiaisimme kiittää maailmalla tapaamiamme ihmisiä eli Iiraa ja Teijoa, Visaa ja Mariaa, Teroa, Masia ja Esaa, Rossia ja Steveneitä sekä Hellua ja Dania: autoitte muokkaamaan matkastamme sellaisen, mikä siitä muodostui. Haluaisimme myös kiittää kotona matkaa kanssamme taittaneita ihmisiä: kannustuksenne ja kommenttinne auttoivat vaikeina hetkinä kulkemaan silmät ja mieli avoimina kohti uusia haasteita.

Aiomme painattaa blogin tekstit ja kuvat yksiin kansiin kesän aikana. Myös ottamastamme noin 15 000 kuvasta on suunnitteilla jonkinnäköistä kollaasia. Ilmoittelemme ko. projekteista "Unelmista Tottassa" sitten, kun ne valmistuvat ja mikäli halukkaita on painatamme useampiakin kappaleita.

Yhdestä unelmasta on nyt tullut totta, nyt on aika alkaa toteuttamaan seuraavia. Kiitos kaikille matkaa seuranneille ja blogia lukeneille! Alla vielä musiikkia ja kuvia matkan varrelta videon muodossa. Laita siis äänet päälle ja ota mukava asento tuolissa. Aurinkoista kesää kaikille!

Olemme kotona!

Emme olisi voineet keksiä kivempaa tekemistä tälle viikonlopulle kuin tulla kotiin! :) Panaman lennon siirryttyä Mexico Cityyn säästimme ajassa neljä päivää, joten päätimme myös aloittaa paluumatkan neljä päivää aikaisemmin. Miamissa viisi päivää oli mielestämme riittävä aika ja New Yorkissa olemme molemmat jo käyneet pari kertaa aiemmin. Tästä asetelmasta syntyi loistava tilaisuus yllättää vanhemmat, sisarukset ja lähimmät ystävät, joten päätimme olla kertomatta lopullista paluupäiväämme. "Huijaus" oli kaiken suunnittelun arvoinen, sillä vastaanottajien ilmeet ilmestyttyämme oven taakse olivat viihdyttävää katseltavaa. :) Onpa mukava olla kotona!

Summaamme matkan ja lisäämme puuttuvat kuvat tulevalla viikolla, joten kannattaa vielä pysyä kanavalla!

Miamin kuumuudessa

Pidämme Miamista. Täällä on mukava tunnelma ja säätkin suurimman osan vuodesta täydellisiä. Eilen pääsimme todistamaan säiden herran muuttuvaa mieltä. Makoillimme uima-altaalla ja taivaalla näkyi hivenen sinistä. Sitten taivas tummui kuin nappia painamalla ja alkoi sataa. Kymmenen minuuttia myöhemmin pilvet olivat poissa ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ah, kuinka mukavaa auringossa makoilu onkaan. Kai Suomessakin on jo helteet alkaneet ja järvivesi yli 25 asteista?

Toissapäivänä ajelimme Key Westiin ja takaisin. Kivannäköinen paikka ja upea ajomatka. Ihan kuin olisi ajanut pitkällä sillalla kirkkaan turkoosin veden ympäröimänä. Key Westissä kävimme toteamassa USA:n eteläisimmän rannan olemassaolon ja matkalla takaisin pysähdyimme kauniilla rannalla. Miamiin olemme tutustuneet ajelemalla pitkin poikin pitkiä katuja. Eilisillan vietimme jättimäisellä ostarilla kauppoja kierrellen. Matka ostarille hotelliltamme Miami Beachilta kesti ruuhkassa lähes kaksi tuntia. Matkaa sinne oli noin 30 kilometriä. Matkan varrella näimme monen monta kunnon ökytaloa jättimäisinä jahteineen. Takaisin hotellille ajoimme South Beachin kautta. South Beach on Miamin yöelämän keskittymä ja ihmisia oli liikkeellä paljon. Memorial Day -viikonloppu, joka on yksi vuoden suurimmista juhlista ja kesän virallinen alku, lähestyy ja meno kuulemma villiintyy, kun ihmiset ryntäävät rannoille.

Olemme muuten USA:ssa unelma-aikaan, jos sitä mitataan television tarjonnalla. American Idol, jota olemme seuranneet Uudesta-Seelannista lähtien, huipentui toissailtana ja millä tavalla. Voittajaa en paljasta, mutta showsta voin sanoa sen verran, että se oli mahtava. Idol on muuten melkoisen iso ja seurattu ohjelma täällä Atlantin toisella puolella: finaalissa annettiin lähes 100 miljoonaa ääntä! Kyllä. 100 miljoonaa! Kannattaa katsoa, vaikka ei Idolia olisi ikinä seurannutkaan. Upea show. Lisäksi telkusta tulevat sekä NBA:n että NHL:n playoffit ja onkin ollut kiva katsella ko. pelejä livenä ilman, että tarvitsee valvoa koko yötä.

Ai niin. Keksittiin reissun viimeiselle viikonlopulle kivaa tekemistä! Mitä se on, jääköön se vielä arvoitukseksi. Sunnuntaina lisää, kannattaa tsekata blogi vielä ennen nukkumaanmenoa. Nähdään pian!

Viva la México!

Meillä on nyt ihana rentouttava aurinkoloma takana. Vihdoin! :) Erityiskiitokset Hellulle ja Danille vieraanvaraisuudesta, loistavasta johdatuksesta meksikolaiseen kulttuuriin ja ah niin herkulliseen ruokaan! Ainakin viisi kiloa painavampana kuin viikko sitten voin kertoa, että meksikolainen ruoka on hyvää ja sitä on paljon! :) Maistoimme matkan aikana kaikkea tacoista cevicheen ja rauskuun. Maha ei todellakaan kurninut. Yhteistä joka aterialle oli lime ja tortillat eri muodoissaan. Oli kyseessä aamupala, lounas tai päivällinen aina oli kädessä tortilla ja pöydässä limelohkoja. Kaikenkaikkiaan meksikolainen ruokakulttuuri eroaa melkoisesti siitä, millaisena se on Suomessa totuttu näkemään. Suomen meksikolainen on lähinnä texmexiä, sillä Meksikossa ei tunneta esimerkiksi jauhelihaa, cheddar-juustoa, kovia tacoja eikä punaista purkkisalsaa. Aterian pohjana ovat avocadot, itsetehdyt "chilikastikkeet" ja "hiennonetut salaatit" eli salsat, tortillat, limet, vaalea juusto ja pavut. Suomessa perinteisen meksikolaisen aterian tekeminen onkin Danin mielestä vaikeaa, sillä oikeanlaisia raaka-aineita ei ole saatavilla helposti. Esimerkiksi chilit ovat täysin erilaisia... jopa paikallisessa supermarketissamme hyllyt notkuivat kymmeniä erilaisia chililaatuja.

Alkoholijuomista puhuttaessa ei tarvitse mainita kuin tequila ja olut. Corona näkyy kaikkialla ja erimerkkisiä tequiloita on tarjolla monenlaista sorttia. Oikeasti tequilaksi voidaan kutsua vain champagnen tavoin tietyltä alueelta tulevaa agave-kasvista tislattua viinaa, mutta kutsuttakoon sillä nimellä tässä yhteydessä epäoppisesti kaikkea vastaavaa. Ja muuten tequila Meksikossa, toisin kuin kotipuolessa, on oikeasti hyvää ja sellaisenaan nautittavaa juomaa. Ei tarvita sitruunaa eikä suolaa peittämään "tequilan" makua. :)

Tutustuimme Puerto Vallartaan ja sen ympäristöön kuuden päivän aikana melko kattavasti. Kaupungin lisäksi kävimme pienessä surffikylässä, vieläkin pienemmässä vuoristokylässä ja parilla kivalla rannalla kaupungin ulkopuolella. Meksiko on mielenkiintoinen sekoitus eteläistä ja pohjoista Amerikkaa, Espanjaa sekä vanhoja intiaanikulttuureja. Puerto Vallarta itsessään on aikamoinen turismin ja lomaosakkeiden kehityskeskus, mutta naapurikylissä näimme aitoa Meksikoa. Tosin Danin opastuksella saimme kokea ehdottomasti autenttisemman Meksikon, jonka olisimme kokeneet keskenämme. Meksikossa ei juurikaan pidetä pohjoisista naapureista, gringoista. Nimitys johtaa juurensa Meksikon ja USA:n väliseen sotaan, jolloin USA:n joukot pukeutuivat vihreisiin asuihin ja paikalliset hätistelivät jenkkejä huutamalla heille meksikolaisittain äännettynä "Green! Go!". Paikallisen tequilanmaistattajan suusta kuulimme myös tarinan ihmisten kielitaidosta ja fiksuudesta. Se meni jotakuinkin näin: On olemassa viisaita ihmisiä, jotka puhuvat kahta kieltä. Heitä sanotaan kaksikielisiksi. Jotkut puhuvat kolmea kieltä - he ovat kolmikielisiä. Sitten on olemassa vähemmän viisaita ihmisiä, jotka puhuvat vain yhtä kieltä. Millä nimellä heitä kutsutaan? Si...gringo!

Ulkomaalaisen turistin kannalta huono suhtautuminen USA:laisiin ei aina tunnu kovinkaan miellyttävältä. Oikeastaan kaikkia vaaleaihoisia luullaan gringoiksi: gringoille on eri hinnat ja eri palvelu. Meitä luultiin järjestäen joka paikassa jenkeiksi varsinkin silloin, kun Dani ei ollut aivan vieressämme. Suhtautuminen meihin ja hinnat muuttuivat heti, kun aloimme puhua keskenämme suomea kovaan ääneen. :) Paikallisilla markkinoilla meitä kohdeltiin melko epäkunnioittavasti, sillä liikuimme suuren osan ajasta kolmisteen. Monet myyjät aloittivat meille myymisen kunnon jenkkiaksentilla ja jenkkityyliin ja kun kohteliaasti kieltäydyimme mumisivat monesti jotain espanjaksi. Meillä olikin pari kertaa kovin hauskaa, kun toki he luulivat ettemme ymmärrä kieltä. Toisaalta ottaen huomioon maiden välisen historian ja varsinkin nuorten jenkkien käyttäytymisen kyseisen suhtautumistavan ymmärtää. Kunpa eivät vain kaikkia turisteja leimaisi heti gringoiksi. Kaikenkaikkiaan Meksiko oli kuitenkin hieno ja miellyttävä kokemus upealla auringonpaisteella höystettynä! Iso hymiö! :)

Mikä maa ja mikä valuutta meillä on sitten tällä hetkellä? USA ja dollari. Saimme sittenkin vaihdettua lennot kohtuulliseen hintaan siten, että Panaman sijaan lensimme Miamiin Meksiko Citystä. Neljän vuorokauden yhtäjaksoinen bussimatka tai todella kalliit lennot Panamaan eivät kiinnostaneet ja päätimme kokeilla vielä yhtä puhelinsoittoa American Airlinesille. Yllättäen noin 500 dollarin lipunmuutosmaksu vaihtuikin 250 dollariin ja valinta oli selvä. Jos joku joskus sanoo ettei onnistu tai se maksaa niin ja niin paljon... kannattaa ehdottomasti kysyä uudestaan joltakulta muulta! Pätee ainakin Oneworldin maailmanympärilippuun, jonka kanssa olemme saaneet eri vastauksen samoihin kysymyksiin miltei joka kerta. :D

Lensimme siis Miamiin eilen ja juuri nyt valmistaudumme yöpuulle Florida Cityssä aivan Miamin kupeessa. USA:ssa tarkoitus olisi ainakin vielä käydä Key Westissä, shoppailla hiukan ja makoilla altaalla tai Miamin biitseillä säiden salliessa. Floridassa on tällä hetkellä ennätyskuivuuksien jälkeiset ukkosmyrskyt, joita on lupailtu koko loppuviikoksi. Äsken tuli vettä kuin saavista kaatamalla ja salamat valaisivat koko taivaan tasaisin väliajoin. Nyt ulkona kuulostaa rauhalliselta, katsotaan millainen sää huomenna on. Miami ja Key West voivat hyvinkin jäädä ukkosmyrskyalueen ulkopuolelle, jolloin ainoa, josta meidän pitää huolehtia on aurinkorasvan riittävä levittäminen.

Hollywood, matka Meksikoon ja Yelapa

Terve taas. Edellisestä tekstistä on ehtinyt vierähtää jo hyvä tovi. Ja siihen toviin on mahtunut paljon kerrottavaa. Viime kerran jälkeen jatkoimme matkaamme San Luis Opisboasta Los Angelesiin Santa Barbaran, Malibun ja Santa Monican läpi. Santa Barbarassa näimme aluetta riivaavat metsäpalot. Sankkaa savua nousi vuorten rinteiltä ja sammutuskoneet olivat täydessä työntouhussa. Meidän matkaamme metsäpalot eivät hidasteneet vaan pääsimme ohittamaan ne turvallisen kaukaa. Los Angelesiin saavuimme hyvissä ajoin, mutta tällä kertaa majoituksen etsiminen kesti todella kauan. Muutaman tunnin ajelun jälkeen päädyimme lopulta Glendalen kaupunginosaan Comfort Inn -merkkiseen motelliin.

Seuraavana aamuna aloitimme Los Angelesiin tutustumisen Six Flags Magic Mountain -huvipuistosta. Ja siellä oli todella kivaa. Ei jonoja, vaan toinen toistaan suurempia ja hurjempia vuoristoratoja. Paras oli uusi "X2", joka on oletettavasti maailman ensimmäinen 5-ulotteinen vuoristorata. Tiedä häntä mitä "5-ulotteinen" tarkoittaa, mutta kovaa mentiin, musiikki pauhasi, liekit loimusivat ja penkit pyörivät. Pelottavin vuoristorata, Goliath, nousi alussa vajaan sadan metrin korkeuteen ja syöksyi sieltä maanalaiseen tunneliin lähes 150 kilometrin tuntinopeutta. Alhaalla suuressa kaarteessa G-voimat kohosivat 4,5 yksikköön. Kaiken kaikkiaan päivä Six Flagsissä oli mukava. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kyydit olivat maailman parhaimpien joukossa ja jonoja ei ollut laisinkaan.

Lentomme Meksikoon siirtyivät sunnuntai-illalle, joten saimme yhden ylimääräisen päivän Los Angelesiin. Vietimme suuren osan lauantaita "kotona" motellissa lepäillen, asoita hoidellen ja telkkaria katsellen. Sunnuntaina sitten ajelimme ympäri Hollywoodia ja Beverly Hillsiä. Kävimme toteamassa "Hollywood"-kyltin olemassaolon kukkuloilla, ihastelimme Walk of Famen tähtiä ja Beverly Hillsin puhtautta. Muuten Hollywood ei ollut ihan niin täynnä glamouria kuin odotimme. Se on vain tavallinen amerikkalainen kaupunginosa suurkaupungissa, joka vaan sattuu olemaan elokuvamaailman keskipiste. Toki sieltäkin kimaletta löytyy, mutta oikeasti hienot alueet ovat melko pieniä.

Hollywoodin "säihkeestä" siiryimme Los Angelesin lentokentälle. Se on kuin Ryanairin Tampereen terminaali hivenen suurempana. LAX oli varmasti kämäsin lentokenttä, jolla olemme käyneet koko matkan aikana. Jonoja, hirmuisesti ihmisiä eikä juurikaan minkäänlaisia kauppoja tai kuppiloita. Muutenkin jouduimme ensimmäistä kertaa oikein kunnolla säätämään lentolippujen kanssa, koska lennoissa ja lipuissa oli jotain hämminkiä. Alunperin olimme varanneet suorat lennot Puerto Vallartaan, mutta lento muuttuikin välilaskulliseksi ja jouduimme poikkeamaan Guadalajarassa ennen lopullista määränpäätä. Lippusäätö ei suinkaan ollut reissun ainoa säätö. Päästyämme Guadalajaraan, jatkolentomme oli peruttu ja jouduimme vaihtamaan lentoyhtiötä. Kun viimein pääsimme uudelle lennolle ja sisään koneeseen, edessä oli koneen vaihto jonkin sortin vian takia. Vihdoin ja viimein pääsimme Puerto Vallartaan vain reilun tunnin alkuperäistä aikataulua jäljessä. Seuraava yllätys odotti laukkuhihnalla: omasta rinkastani oli suojahuppu kateissa. Menin neuvottelemaan asiasta AeroMexicon henkilökunnan kanssa ja minulle kerrottiin, ettei yhtiö ole vastuussa suojasta, koska se ei ole osa matkatavaroita. Olin sanalla sanoen tyrmistynyt vastaukseen. Saimme muuten koneesta noustuamme hengityssuojat ja meidän ruuminlämpömme mitattiin infrapunakameralla astuessamme tuloaulaan. Muuten sikainfluenssa ei oikeastaan näkynyt millään tavalla.

Hellu ja Dani hakivat meidät PV:n kentältä ja saimme ahdettua tavaramme Danin autoon. Yllättävän paljon mahtuu tavaraa pieneen Pösöön. Ajoimme satamaan, josta siirryimme vesitaksilla Yelapan pikkukylään Puerto Vallartan laidalle. Yelapaan ei pääse muulla kuin veneellä. Aikamoinen kontrasti Los Angelesin ruuhkiin. Yelapassa majoituimme toiseen kylän kahdesta hotellista. Huoneemme oli aivan meren rannalla. Ikkunoita ei ollut, oven päällä oli suuri aukko, mutta se ei haitannut, koska ilma oli kuin morsian ja öisten ötököiden varalle kunnon hyttysverkko. Yelapassa oli mukavaa ja saimme rentoutua kunnolla. Pari päivää makasimme rannalla tekemättä mitään. No, söimme todella hyvää ruokaa ja joimme olutta. On muuten kivaa kun tavallinen ruoka täällä on meksikolaista ruokaa ja lime tulee olueeseen kysymättä. Kuin söisi meksikolaisessa ravintolassa koko ajan. Nam nam!

Yelapassa saimme olla rauhassa, koska muita turisteja ei jostain kumman syystä ollut. Saimme myös todistaa luonnon läheisyyden pariin kertaan. Ensimmäisenä iltana näimme satoja rapuja, jotka olivat ilmeisesti nousseet rannalle munimaan. Rapuja oli kaikkialla. Pari rapua oli eksynyt huoneeseemme ja yöllä kuulimme rapumaista teputusta ikkunalaudalta. Seuraavana aamuna ravut olivat poissa ja ranta oli täynnä hiekkakasoja, joihin ravut olivat laskeneet munansa. Seuraavana iltana, kun palasimme illalliselta, huomasimme Raidan kanssa, että joku tai jokin oli vieraillut huoneessamme. Päättelimme sen olleen pesukarhu, koska sellaisen olimme aiemmin nähneet. Se oli käynyt läpi kaikki muovipussit. Hellun tuomat salmiakit oli syöty, mutta lentoyhtiön maapähkinät eivät kelvanneet. Yön saimme olla rauhassa ja tänään siirryimme tänne Puerto Vallartaan. Majaillemme Danin veljen työsuhdeasunnossa muutaman päivän ja nautimme Meksikon täydellisestä ilmastosta, hyvästä ruoasta, juomasta ja vieraanvaraisuudesta.

Yllättävä California

Californian luonto on yllättänyt meidät täysin. Vaihtelevuus oli melkoinen esimerkiksi päivänä, jona ajoimme Beattysta San Fransiscoon: lämpötilat vaihtelivat välillä 2-35 astetta, välillä paistoi aurinko, välillä satoi räntää. Ajoimme läpi Death Valley:n autiomaan, pitkin Sierra Nevada:n vuoristojonoa ja vihdoin vuoriston yli San Franciscoon asti. Kilometrejä kertyi loppujen lopuksi hiukan suunniteltua enemmän, sillä sekä suunnitelemamme reitti, että varareitti olivat molemmat suljettu, sillä aurinko ei ollut vielä sulattanut lumia reittien varrelta. Mittari pysähtyi noin 1000 kilomertin kohdalle ja jälleen yksi kova ajopäivä oli takana. Maisemat olivat tuona päivänä aivan mahtavat! Harmi, kun emme pysty sitä kuvin teille kertomaan.

Päivä San Franciscossa vierähti Golden Gate-siltaa, upeita kaupunginosia ja kaupungin mäkisyyttä ihmetellen. Ajelimme ympäri kaupunkia ja pysähtelimme ottamaan kuvia. Ilmasto oli hassu: toinen puoli kaupungista oli täysin sumun peitossa, toisella puolella paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta. Tykkäsimme kaupungista, aika oli vaan tällä kertaa hiukan kortilla. Nyt olemme San Luis Obispossa matkalla San Franciscosta Los Angelesiin. Tarkoitus oli ajella Losiin asti pitkin rannikkoa kiemurtelevaa highway 1:tä, mutta Santa Barbarassa riehuvien metsäpalojen takia suuntaamme tänään luultavasti isommalle tielle. Tähän asti ykköstien maisemat ovat olleet uskomattoman hienot ja yllättänet meidät aivan täysin. Olemme ajelleet kuin Uuden-Seelannin nummien ja Australian Great Ocean Roadin välimaastossa. Juuri ennen majapaikkaamme pysähdyimme muuten sattumalta rannalla, joka oli täynnä hylkeitä ja merinorsuja. Suurin osa niistä makasi rannalla ryhmissä vierivieressä, osa uroksista taisteli pareittain "rynnäten" tosiaan päin.

Sitten uutisia loppumatkan suunnitelmista: päätimme mennä Meksikoon. Tilanne on rauhoittunut flunssan osalta, kaikki paikat on jälleen avattu ja tautikin todettu normaalia flunssaa vastaavaksi. Meksikon tapahtumat laittoivat meidät kuitenkin pohtimaan matkasuunnitelmiamme joka kantilta ja päädyimme siihen tulokseen, että tämä matka alkaa pikkuhiljaa olla taputeltu ja paluu Suomeen siintää jo mielessä. Vietämme viikon Meksikossa löhölomalla Hellun ja Danin kanssa, jonka jälkeen matkustamme jollain tavalla Panama Cityyn, sieltä Miamiin ja lennämme kotiin. Päätös matkan lyhentämiseen kypsyi tämän viikon aikana ja olemme nyt aivan innoissamme lähestyvästä kotiinpaluusta. Vaikka lyhensimme matkustusajan minimiin, meidän on pakko kiertää Panaman kautta, sillä maailmanympärilipustamme ei voi jättää lentoja käyttämättä tai koko lippu peruuntuu.

Alla lopullinen lentoaikataulu:
10.5. Los Angeles - Puerto Vallarta, Meksiko
21.5. Panama City, Panama - Miami
27.5. Miami - New York - Helsinki (perillä 28.5.)

Kanjonien mailla

Las Vegas oli hyvä meille. Jäimme kaikkien pelien jälkeen voitolle noin 30€ - pokeri vei, "deal or no deal" ja blackjack toi. Ei aivan miljoonaa, mutta rahaa jäi kuitenkin matkan jatkamiseen. Vegas oli varsinainen ilotulitus. Valojen välke oli aivan uskomatonta ja väkeä paljon. Upeimmat näyt olivat Bellagio-kasinon suihkulähdespektaakkeli sekä näköalat Stratospheren huipulta. Emme kokeilleet huipulla olleita huvilaitteita: ne olivat aivan liian lällyjä. ;) Elvis muuten elää. Näimme hänet ainakin kaksi kertaa.

Ihmisen luomasta ihmemaasta ajelimme Arizonaan ihmettelemään äitimaan ihmettä - Grand Canyonia. Ja se oli ISO! Uskomattoman suuri ja mahtava. Ihastelimme kanjonin mahtavuutta huulet pyöreinä uhmaten välillä korkeanpaikankammoa upeilla kielekkeillä. Minäkin uskalsin pari kertaa melko lähelle reunaa. Tie Grand Canyonille kulkee havumetsän läpi, eikä siitä uskoisi, että edessä on kohta 1500 metrin suora pudotus Colorado-jokeen. Jatkoimme matkaamme pitkin Grand Canyonin reunaa lännen kautta kohti kanjonin pohjoispuolta. Maisemat matkan varrella olivat karuja, mutta upeita. Asutusta ei juurikaan näkynyt muutamaa hassua kyläpahasta lukuunottamatta. Las Vegasin jälkeen maileja mittariin on kertynyt reilut 800. Olemme viettäneet yömme matkan varrella eri motelleissa sellaisissa metropoleissa kuin Kingman (Arizona) ja Page (Arizona). Tällä hetkellä majailemme Beattyn "kaupungissa" Nevadassa. Matkalla tänne USA:n armeijan testialueen rajamaille ajoimme koko matkan hienoimman tiepätkän: Interstate-15 Arizonan ja Nevadan rajamailla. Moottoritie mutkitteli alas vuorten välissä jonkun matkaa. Olo oli kuin olisi ajanut formularadalla Grand Canyonissa.

Huomenna meillä on kova tavoite: olla illansuussa San Franciscossa. Matkaa sinne on noin 500 mailia ja matkan varrella on kaksi kansallispuistoa, Death Valleyn kansallispuisto ja Yosemiten kansallispuisto, oletettavasti upeiden näköalojen kera. San Franciscossa vietämme pari päivää, jonka jälkeen ajamme takaisin Los Angelesiin. Sen jälkeen suunnitelmat ovat vieläkin auki. Tilanne H1N1-flunssan suhteen on hieman rauhoittunut eikä uusia tartuntoja ole enää ilmennyt samaa vauhtia kuin aiemmin. Seuraamme tilannetta edelleen tiiviisti ja teemme päätöksiä keskiviikkoon mennessä, jolloin selviää pysyykö Meksikon nähtävyydet suljettuna vielä 6.5. jälkeenkin. H1N1 ei ole täällä katukuvassa näkynyt mitenkään. Kaksi japanilaista turistia näimme pitävän hengityssuojaa, mutta se taitaa olla melko yleistä Tokion kokemusten perusteella. Saa nähdä muuttuuko tilanne, kun siirrymme Kalifornian puolelle. Näihin tunnelmiin, näihin sanoihin, täältä tähän.