Päivät laskuvarjohypyn jälkeen ovat kuluneet uudesta haaveillen ja vanhaa muistellen. Vieläkin hymyilyttää. Niin hienoa se oli. Asiaan.
Taupolla kuuluu tutustua Uuden-Seelannin vulkaaniseen toimintaan. Onhan se yksi maan aktiivisimmista tuliperäisitä keskittymistä. Alueella on useita toimivia tulivuoria, kuumia lähteitä ja kaiken maailman muistutuksia menneistä maailmoista. Kävimme niistä yhdessä. Paikassa nimeltä Orakei Korako. Oppaiden mukaan Orakei Korako on yksi maailman upeimmista geotermisistä alueista. Keskellä metsää Rotoruan ja 
Taupon puolivälissä sijaitseva Orakei Korako oli outo kokemus. Höyryä nousi joka paikasta. Milloin edessä oli kuplivaa mutaa ja milloin lumenvalkoisia vulkaanisia muodostelmia. Kuumaa vettä virtasi pieninä ja välillä vähän isompina puroina alueella sijaitsevaan järveen. Orakei Korakossa oli myös toinen maailman kahdesta geotermisestä luolasta. Kukaan ei vieläkään 
oikein osaa sanoa, miten luola on alueelle syntynyt, mutta niinpä vain luolankin pohjalla höyrysi lämmin mineraalivesi. Orakei Korakossa käppäillessä tuntui kuin olisi siirtynyt dinosaurusten aikaan.
OK:sta siirryimme Toyotalla Taupon Volcanic Centeriin, jossa esitellään alueen tuliperäisyyttä tarkemmin. Katsoimme kolme dokumenttia läheisten tulivuorten purkauksista ja koimme 6,8 richterin maanjäristyksen. Simulaattorissa tosin. Maa ilmeisesti järisee täälläpäin maailmaa liki päivittäin, mutta vain harvakseltaan järistykset elämänmenoon vaikuttavat. Volcanic Centeristä jatkoimme matkaamme kohti Taupo-järven eteläkärkeä ja Tongariron kansallispuistoa.
Tongariron kansallispuistossa sijaitsee yksi Uuden-Seelannin parhaista vaellusreiteistä: Tongariro Crossing. Se luikertelee kolmen aktiivisen tulivuoren ohitse/ylitse ja näkymät reitin varrella ovat komeat. Pituutta reitillä on 18 km ja sen suorittaminen kestää 7-8 tuntia. Olisimme kovasti halunneet Tongariron ylittää, mutta alueen epävakainen sää sotki suunnitelmamme. Sadetta ei tullut, mutta pilviä oli sen verran, että vuorten rinteillä ei olisi eteensä nähnyt. 18 kilometrin lenkki hernerokkasumussa ei innostanut, joten päätimme ajaa vuorten ohi. Hivenen harmittaa, sillä olisi ollut kiva köydä katsomassa ihan oikeaa tulivuorta vähän lähempää.Vuoren halusimme nähdä ja päätimme suunnata nokkamme kohti pohjoissaaren länsirannikkoa ja siellä sijaitsevaa Mount Taranakia. Se on pitäsi olla ns. ”picture perfect”-tyylinen vuori. Sekin jäi näkemättä samaisesta syystä - sankka pilvipeite piilotti myös Taranaki-vuoren. Täytynee googlata, jotta näkee, minkä ohi päivällä ajoi.
Tänään ajelimme noin seitsemän tuntia. Pilvisestä säästä huolimatta maisemat olivat upeita. Vihreitä nummia ja kukkuloita silmän kantamattomiin ja välillä tiheää metsää. Nummet olivat täynnä lampaita ja lehmiä laiduntamassa. Varsinkin lampaita on ollut kuin iltapäivälehtien sivuilla hävityn MM-välierän jälkeen. 
Lampaita oli kukkuloiden päällä, tien varressa, laumoissa ja yksistään, epämääräisissä ryppäissä sekä siisteissä jonoissa. Lammasta on nyt myös mahassa ja hyvää oli. Lampaat muuten ymmärtävät kun niille määkii. Tai no, en tiedä ymmätävätkö ne, mutta ainakin kaikki toiminta lakkaa ja päät kääntyvät. Hauskaa puuhaa, samoin kuin lehmille ammuminen. 
Lampaista muihin maisemiin. Valtatie on kovin suhteellinen käsite. Täällä se tarkoittaa pientä ja mutkaista kaksikaistaista päällystettyä pikkutietä. Tahti on ollut seuraava: ylämäki, alamäki, oikea, vasen, jne. Mutkien ja mäkien takaa paljastuu toinen toistaan hienompia maisemia.
Kun paljon matkustaa, tulee välillä eteen hienoja ja outoja kokemuksia. Tänään näimme tuhkanmustaa rantahiekkaa ja se yllätti. Upeaa. Kävimme tänään myös saunassa. Infrapunasaunassa. Odotimme pääsevämme oikeisiin löylyihin, mutta niiden sijaan, istuimmekin pienessä noin 40 asteisessa kopissa. Hiki kyllä tuli, mutta ei aivan sitä. mitä haimme. Saunakaljatkin olimme jo hankkineet. Ja millä tavalla.
Täällä Uudessa-Seelannissa on ilmeisen tiukka alkoholilainsäädäntö. Olimme kaupan kassalla pihvien, aamupalatarvikkeiden ja sixpäkin kanssa. Oluet huomatessaan kassaneiti kilauttaa kovaäänistä kelloa ja paikalle tulee jonkiasteinen valvoja. Valvojan tehtävänä on hyväksyä kaikki alkoholimyynti. Valvoja tiedustelee, ettei sattuisi henkilöpapereita olemaan mukana. Ja totta kai minulla ajokortti mukana oli. Asia kunnossa. Raidallapa ei ollutkaan. No, ajokortti taitaa olla autossa. Raita kipaisee autolla, mutta huomaa, että kortti on unohtunut majoituskoppiimme, joka sijaitsee aivan kaupan vieressä. Oluet jäivät siihen. Pitää kuulemma kaikkien pystyä todistamaan ikänsä. Punomme juonen. Minä menen yksin takaisin kauppaan ja kerron, että vein vaimoni ruokien kanssa takaisin leirintäalueelle. Ei onnistu tämäkään yritys. Alkoholin myynti on jo kerran evätty, joten vaimonkin pitää tulla todistamaan ikänsä. Yrittänyttä ei laiteta. Ei muuta kun ajokortin hakuun ja takaisin kaupalle. Molemmat ajokortit tiskiin ja oluet mukaan. Olisitte nähneet kassaneidin ilmeen, kun korteista ikämme tarkasti. Naaman väri muuttui vaaleasta syvän punaiseksi hetkessä. Mietimme jälkeenpäin, että noinkohan saavat vanhemmat, jos lapsiensa kanssa kauppaan eksyvät, ostettua ikinä olutta. Saati sitten viiniä. Hyvä, että on sääntöjä ja, että niitä noudatetaan, mutta jotain harkintaa voisi käyttää. Kysynpähän vaan, että monikohan ulkomaalainen pariskunta täällä olutta alaikäisille välittää?
Olemme nyt Otorohanga nimisellä paikkakunnalla. Huomenna jatkamme matkaa kohti pohjoista, koska siellä on lämpimämpi. Huomenna menemme mahdollisesti ennen matkan jatkumista pällistelemään kiwilintuja. Tarjolla olisi myös Laosin parhaat palat yhdistettynä yhteen kompaktiin pakettiin: tuubingii luolissa. Sen taidamme passata.
