Kaunis ajatus oli, että ajetaan päätepysäkille saakka, jotta voidaan nousta pinnalle ja nähdä Kiinaan. :D Noin puolen tunnin junamatkan jälkeen nousimmekin linjan päättärillä junasta ja yritimme kävellä muina miehinä aseman porteista ulos. Lippu ei toiminut. Syystä. Olisimme epähuomiossa ilmeisesti astelleet manner-Kiinan puolelle. ”Kiltti” setä kehoitti meitä sitten jatkamaan samaa metrolinjaa takaisin päin.
Ajoimme muutaman pysäkin verran keskustaan ja lähdimme patikoimaan. Näimme perinteisiä ulkoilmamarkkinoita, kahdeksan metrisen vesiputouksen, kauppahallin elävine kaloineen ja sian sorkkineen, täysin tyhjän metroaseman sekä todella ruuhkaiset kadut Mong Kokissa. Ainoa mitä emme nähneet olivat pilvet. Päivä oli todella kaunis.
Täällä hostellissa on muuten aika hidas verkkoyhteys, joten kuvien lataaminen blogiin ei ole vielä onnistunut. Yritämme huomenna paremmalla yhteydellä. Niin... ja huomennahan suuntaamme kohti Filippiinejä, Macaun kautta. Katsotaan kuinka verkko siellä toimii. Luultavasti ihan hyvin.
Kuvia odotellessa tässä linkkiä tulevaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pinatubo. Kyseessä on siis tulivuori, jonka viereen laskeudumme huomenna keskiviikkona.
