Vulkaanisia maisemia, lampaita, lehmiä, vihreitä nummia ja muuta mukavaa

Päivät laskuvarjohypyn jälkeen ovat kuluneet uudesta haaveillen ja vanhaa muistellen. Vieläkin hymyilyttää. Niin hienoa se oli. Asiaan.

Taupolla kuuluu tutustua Uuden-Seelannin vulkaaniseen toimintaan. Onhan se yksi maan aktiivisimmista tuliperäisitä keskittymistä. Alueella on useita toimivia tulivuoria, kuumia lähteitä ja kaiken maailman muistutuksia menneistä maailmoista. Kävimme niistä yhdessä. Paikassa nimeltä Orakei Korako. Oppaiden mukaan Orakei Korako on yksi maailman upeimmista geotermisistä alueista. Keskellä metsää Rotoruan ja Taupon puolivälissä sijaitseva Orakei Korako oli outo kokemus. Höyryä nousi joka paikasta. Milloin edessä oli kuplivaa mutaa ja milloin lumenvalkoisia vulkaanisia muodostelmia. Kuumaa vettä virtasi pieninä ja välillä vähän isompina puroina alueella sijaitsevaan järveen. Orakei Korakossa oli myös toinen maailman kahdesta geotermisestä luolasta. Kukaan ei vieläkään oikein osaa sanoa, miten luola on alueelle syntynyt, mutta niinpä vain luolankin pohjalla höyrysi lämmin mineraalivesi. Orakei Korakossa käppäillessä tuntui kuin olisi siirtynyt dinosaurusten aikaan.

OK:sta siirryimme Toyotalla Taupon Volcanic Centeriin, jossa esitellään alueen tuliperäisyyttä tarkemmin. Katsoimme kolme dokumenttia läheisten tulivuorten purkauksista ja koimme 6,8 richterin maanjäristyksen. Simulaattorissa tosin. Maa ilmeisesti järisee täälläpäin maailmaa liki päivittäin, mutta vain harvakseltaan järistykset elämänmenoon vaikuttavat. Volcanic Centeristä jatkoimme matkaamme kohti Taupo-järven eteläkärkeä ja Tongariron kansallispuistoa.

Tongariron kansallispuistossa sijaitsee yksi Uuden-Seelannin parhaista vaellusreiteistä: Tongariro Crossing. Se luikertelee kolmen aktiivisen tulivuoren ohitse/ylitse ja näkymät reitin varrella ovat komeat. Pituutta reitillä on 18 km ja sen suorittaminen kestää 7-8 tuntia. Olisimme kovasti halunneet Tongariron ylittää, mutta alueen epävakainen sää sotki suunnitelmamme. Sadetta ei tullut, mutta pilviä oli sen verran, että vuorten rinteillä ei olisi eteensä nähnyt. 18 kilometrin lenkki hernerokkasumussa ei innostanut, joten päätimme ajaa vuorten ohi. Hivenen harmittaa, sillä olisi ollut kiva köydä katsomassa ihan oikeaa tulivuorta vähän lähempää.

Vuoren halusimme nähdä ja päätimme suunnata nokkamme kohti pohjoissaaren länsirannikkoa ja siellä sijaitsevaa Mount Taranakia. Se on pitäsi olla ns. ”picture perfect”-tyylinen vuori. Sekin jäi näkemättä samaisesta syystä - sankka pilvipeite piilotti myös Taranaki-vuoren. Täytynee googlata, jotta näkee, minkä ohi päivällä ajoi.

Tänään ajelimme noin seitsemän tuntia. Pilvisestä säästä huolimatta maisemat olivat upeita. Vihreitä nummia ja kukkuloita silmän kantamattomiin ja välillä tiheää metsää. Nummet olivat täynnä lampaita ja lehmiä laiduntamassa. Varsinkin lampaita on ollut kuin iltapäivälehtien sivuilla hävityn MM-välierän jälkeen. Lampaita oli kukkuloiden päällä, tien varressa, laumoissa ja yksistään, epämääräisissä ryppäissä sekä siisteissä jonoissa. Lammasta on nyt myös mahassa ja hyvää oli. Lampaat muuten ymmärtävät kun niille määkii. Tai no, en tiedä ymmätävätkö ne, mutta ainakin kaikki toiminta lakkaa ja päät kääntyvät. Hauskaa puuhaa, samoin kuin lehmille ammuminen. Lampaista muihin maisemiin. Valtatie on kovin suhteellinen käsite. Täällä se tarkoittaa pientä ja mutkaista kaksikaistaista päällystettyä pikkutietä. Tahti on ollut seuraava: ylämäki, alamäki, oikea, vasen, jne. Mutkien ja mäkien takaa paljastuu toinen toistaan hienompia maisemia.

Kun paljon matkustaa, tulee välillä eteen hienoja ja outoja kokemuksia. Tänään näimme tuhkanmustaa rantahiekkaa ja se yllätti. Upeaa. Kävimme tänään myös saunassa. Infrapunasaunassa. Odotimme pääsevämme oikeisiin löylyihin, mutta niiden sijaan, istuimmekin pienessä noin 40 asteisessa kopissa. Hiki kyllä tuli, mutta ei aivan sitä. mitä haimme. Saunakaljatkin olimme jo hankkineet. Ja millä tavalla.

Täällä Uudessa-Seelannissa on ilmeisen tiukka alkoholilainsäädäntö. Olimme kaupan kassalla pihvien, aamupalatarvikkeiden ja sixpäkin kanssa. Oluet huomatessaan kassaneiti kilauttaa kovaäänistä kelloa ja paikalle tulee jonkiasteinen valvoja. Valvojan tehtävänä on hyväksyä kaikki alkoholimyynti. Valvoja tiedustelee, ettei sattuisi henkilöpapereita olemaan mukana. Ja totta kai minulla ajokortti mukana oli. Asia kunnossa. Raidallapa ei ollutkaan. No, ajokortti taitaa olla autossa. Raita kipaisee autolla, mutta huomaa, että kortti on unohtunut majoituskoppiimme, joka sijaitsee aivan kaupan vieressä. Oluet jäivät siihen. Pitää kuulemma kaikkien pystyä todistamaan ikänsä. Punomme juonen. Minä menen yksin takaisin kauppaan ja kerron, että vein vaimoni ruokien kanssa takaisin leirintäalueelle. Ei onnistu tämäkään yritys. Alkoholin myynti on jo kerran evätty, joten vaimonkin pitää tulla todistamaan ikänsä. Yrittänyttä ei laiteta. Ei muuta kun ajokortin hakuun ja takaisin kaupalle. Molemmat ajokortit tiskiin ja oluet mukaan. Olisitte nähneet kassaneidin ilmeen, kun korteista ikämme tarkasti. Naaman väri muuttui vaaleasta syvän punaiseksi hetkessä. Mietimme jälkeenpäin, että noinkohan saavat vanhemmat, jos lapsiensa kanssa kauppaan eksyvät, ostettua ikinä olutta. Saati sitten viiniä. Hyvä, että on sääntöjä ja, että niitä noudatetaan, mutta jotain harkintaa voisi käyttää. Kysynpähän vaan, että monikohan ulkomaalainen pariskunta täällä olutta alaikäisille välittää?

Olemme nyt Otorohanga nimisellä paikkakunnalla. Huomenna jatkamme matkaa kohti pohjoista, koska siellä on lämpimämpi. Huomenna menemme mahdollisesti ennen matkan jatkumista pällistelemään kiwilintuja. Tarjolla olisi myös Laosin parhaat palat yhdistettynä yhteen kompaktiin pakettiin: tuubingii luolissa. Sen taidamme passata.

YEEEEAAAAAAAAAAHHHH!!!!!

Jotenkin se oma pitkäaikainen unelma hiipi täällä extreme-urheilun luvatussa maassa myös Mikon päähän. Kuten kuvista näkyy, hyppäsimme juuri äsken kaiken järkevän ajattelun vastaisesti ulos täysin toimivasta lentokoneesta 4000 metrin korkeudessa. Ja se oli AIVAN MAHTAVAA, UPEETA, HIENOA ja FANTASTISTA!! Ennen hyppyä fiilikset olivat yllättävän rauhalliset, koneessa syke nousi varmaankin aika korkealle ja ulos hypättyämme tuntui aivan mielettömän hienolta!! Alunperin ajattelimme molemmat, että on luultavasti tulossa taas yksi ”kerran elämässä”-kokeilu, mutta onhan tuota nyt pakko päästä tekemään uudestaan!! Menkää nyt ihmiset ihmeessä kokeilemaan!

Buukkasimme hypyn lyhyen harkinnan jälkeen Zorbingin (http://www.zorb.com/) sijasta, koska kyseinen ”palloilu” näytti läheltä katsottuna aivan liian lällyltä. :D Hetken mielijohteisen buukkaamisen jälkeen perhosia oli vatsassa koko illan, sillä tarkoitus oli hypätä seuraavana iltapäivänä. Pilvisen sään takia kone ei kuitenkaan noussut ja odotus jatkui aamuun. Onneksi näin, sillä tänään aurinko hymyili meille pilvettömältä taivaalta. Tunnelma oli loistava, ohjaajat raudanlujia ammattilaisia ja Rotoruan maisemat täydelliset laskuvarjohyppyä ajatellen. Mahtava tapa aloittaa aamu! :) Pistää nimittäin hymyilyttämään edelleen. :)

Tulimme tekemään Uuteen-Seelantiin extremeä, joten tietysti meidän täytyi kokeilla myös white water raftingia eli koskenlaskua. Eilen aamulla istuimme isoon seitsenpaikkaiseen kumiveneeseen neljän muun maksavan asiakkaan sekä rafting-ohjaajamme kera Kaituna-joella. Valitsimme puolivahingossa mm. Kilroy Travelsin mukaan yhden TOP 3 koskenlaskupaikoista koko maailmassa: koski on rankattu vaikeudeltaan 5-asteiseksi (1-6) joessa sijaitsevan seitsemänmetrisen vesiputouksen takia (maailman korkein vesiputous, jossa järjestetään kaupallista raftingia). Alkuun hiukan jännitti, mutta hyvät ohjeet ja rento ohjaaja tekivat reissusta loistavan. Mielettömän hauskaa puuhaa! Vesi roiskui jatkuvasti, ohjaajamme huuteli komentoja takaorrelta ja me meloimme. Suurimmassa putouksessa taisi allekirjoittaneelta lipsahtaa silmät kiinni ja ne avattuani olimme jo pinnalla. Harmi vaan, että vene oli vieressämme nurinkurin ja itse kelluimme veden varassa. :) Ohjaaja mainitsi ennen lähtöä, että noin yhden kerran kuudesta vene kaatuu. Tällä kertaa todennäköisyydet eivät siis olleet meidän puolellamme. Ei se mitään, vedessä oli ihan hauskaa. Mikko sai tosin jonkun melasta noin sentin viillon silmäkulmaansa. Haava paranee jo hyvää vauhtia.

Rafting oli hauskaa ja kesti sopivan pitkään. Laskuvarjohyppy oli mieletön ja loppui aivan liian aikaisin. Koskenlasku on varmastikin yleisten oletusten vastaisesti paljon vaarallisempaa kuin tarkasti kontrolloitu hyppy. Mikon kanssa hypännyt Alex tokaisikin lähtiessämme, että älkää kuluttako rahojanne vaaralliseen raftingiin... tulkaa mieluummin hyppäämään uudestaan! :) Mieli tekisi, mutta ei taida budjetti riittää. Vaikka kallistahan tuo puuha ei täällä ole. Maksoimme yhteensä 270 euroa molemmista (rafting+laskuvarjohyppy) kahdelta hengeltä. Eli kaksi hyppääjää ja kaksi räftääjää yhteensä 270 euroa!! Mainittakoon tähän väliin, että Suomessa yksi tandem-hyppääjä maksaa yhdestä hypystään reilut 300 euroa. Halpaa kuin makkara! ;)

Ajelimme äsken Lake Taupon rannalle hiukan Rotoruasta etelään. Vietämme täällä päivän, illan ja yön, jonka jälkeen jatkamme matkaa vielä tuntemattomaan paikkaan X. Tänään tiiraillaan ainakin pääsevätkö Iira ja Teijo telkkariin ja tehdään taas itse ruokaa... nam! Täälläkin olisi kaikenlaista aktiviteettia tarjolla. Katsotaan, jos löytyy jotain uutta. Pakottava tarve ei ole päästä mitään tekemään, mutta jotenkin tekee mieli kokeilla jatkuvasti jotain uutta. Ainakin maisemat ovat myös täällä kauniit ja ilma hiukan viileä, mutta aurinkoinen.

Ai niin... käytiinhän me myös ajamassa tuhatta ja sataa ralliradalla (mikko ajoi, minä pelkäsin kyydissä) ja Polynesialaisen kylpylän suoraan maasta tulevissa kuumissa mineraalivesialtaissa lillumassa. Jotenkin ne nyt jäi noiden edellisten varjoon... :)

Kiwikiwikiwikiwikiwi!

Uusi-Seelanti=Kiwi. Kaikki on täällä kiwiä. On Kiwipankkia, kiwivakuutuksia, kiwisipsejä, kiwiautoja, kiwiravintoloita. Kaikkeen voi lisätä liitteen kiwi. Kiwi-nimitys johtaa juurensa kiwilinnusta, joka on Uuden-Seelannin kansalliseläin, -lintu ja –symboli. Tiesittekö, että jopa Taffelin sipseistä tuttu perinteinen perunalastumalli, on nimeltään ”classic kiwi cut”? Nyt tiedätte.

Akut on nyt ladattu. Saimme tänään jälleen pyörät allemme. Meille on ihan ikioma vuokra-auto. Upouusi vuoden 1999 Toyota Vitz (eli Yaris). Emme siis jatkaneet matkailuautoilua, vaan päädyimme vuokraamaan henkilöauton. Sillä on mukavampi ajella, se ei kuluta niin paljoa bensaa ja se oli halvempi. Ainoa miinuspuoli autossa on se, että joutuu etsimään majoituksia, mutta etsivä löytää. Tänäänkin löytyi todella mukava motelli, eikä edes käyty kyselemässä kuin alle kymmenessä. Vietämme siis ainakin seuraavat kaksi yötä Rotoruan kaupungissa noin 200 km Aucklandista etelään.

Auckland muuten oli mukava kaupunki. Pieni suurkaupunki tai suuri pikkukaupunki. Ihan miten vaan. Kävellen pääsi mukavasti liikkumaan ympäri keskustaa. Mäkiä oli tosin hirmuisesti. En haluaisi olla autokoululainen Aucklandissa. Kaupungin satama-alueet olivat kivoja. Kävimme kuolaamassa yhdessä Aucklandin lukuisista venesatamista rikkaiden ”pikku purkkeja”. Yksi asia, mikä pisti silmään Aucklandissa, oli aasialaisten määrä. Välillä tuntui, että olisimme olleet takaisin Aasiassa.

Rotoruaan tulimme hakemaan extreme-kokemuksia. Täällä on tarjolla kaikkea rauhallisesta järvimelonnasta laskuvarjohyppyyn. Ajattelimme ainakin laskea pari koskea ja pyöriä muovipallolla mäkeä alas. Rotorua on myös kuuluisa vulkaanisesta maaperästä. Täällä on jos jonkinmoista kuumaa lähdettä, geysiriä ja kuplivaa mutaa. Maan sisuksita kumpuaa myös korvia huumaava rikin haju.

Loppuajalle Uuteen-Seelantiin emme ole tehneet sen kummempia suunnitelmia. Ajelemme ensin kohti pohjoissaaren eteläkärkeä ja Wellingtonia ja pysähtelemme missä sattuu. Wellingtonissa katsomme kalenteria ja päätämme käymmekö eteläsaarella. Aika näyttää. Jos emme ehdi eteläsaarelle, niin ainakin pohjoissaari tullee tutuksi. On mukavaa ajella ilman määränpäätä fiilispohjalta. Mutta huomenna siis adrenaliinia vereen ja mutaan kylpemään!

Ja ai niin. Nähtiin muuten ihan ihme rekkari!

Terveisiä Aucklandista…Coldplaylta

Olemme nyt Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Matka tänne sujui vaihtelevin fiiliksin. Oli mukavaa jatkaa matkaa, mutta haikeaa jättää Australialle hyvästit. Raitaa harmitti kaiken lisäksi lempinaamarasvan menettäminen turvatarkastuksessa. Minä puolestaan sain pitää pari pientä (yli 100 ml) viinipulloa repussani. Jouduin myös sattumanvaraiseen räjähdetestiin. En ollut käsitellyt mitään laitonta.

Aucklandiin saavuimme hieman ennen puoltayötä. Australian tavoin Uusi-Seelanti valvoo maahantuotavia ruokia, tavaroita yms. todella tarkkaan ja kaikki mitä mukanaan kantaa on kerrottava tullivirkailijoille. Maahantullessa piti myös rajaviranomaisten tentissä todistaa, että emme aio jäädä tänne. Viranomaiset myös ihmettelivät sitä, että meillä ei ollut majoitusta varattuna etukäteen. No, siitäkin tentistä selvittiin ja pääsimme maahan. Ensimmäisen yön nukuimme lentokenttähotellissa ja nyt olemme keskustassa.

Löysimme mukavan ja kotoisan apartment-hotellin. Meillä on makuuhuone, olohuone, kunnon keittiö, tiskikone, kunnon kylppäri sekä oma pesukone ja kuivuri. Tykkäämme olostamme em. huoneistosta niin paljon, että aiomme viettää Aucklandissa hieman suunniteltua enemmän aikaa. Latailemme akkuja, teemme ruokaa, katselemme telkkaria ja olemme ”kotona”. Kaikki tämä luksus samalla hinnalla mitä hostelli kulman takana olisi kustantanut. Täällä on hyvä levätä, jotta jaksaa jatkaa nauttia matkan toisestakin puolikkaasta täysillä.

Kotona olemisen lisäksi emme ole oikeastaan tehneet mitään. Ai niin. Olin unohtaa Coldplayn keikan. Se oli MAHTAVA! Tunnelma keikalla oli käsin kosketeltavissa ja tuli oikeasti sellainen olo, että Coldplay oli areenalla vain yleisöä varten. Laulaja Chris Martin jutteli niitä näitä biisien välissä. Kerran hän jopa mielestään soitti väärin, pahoitteli asiaa kovasti ja pyysi poistamaan virheen mielistä (ja kamerapuhelimista). Ennen kyseistä biisiä, häntä harmitti, ettei ole käynyt parturissa. Keikalla saimme myös osallistua maailmanhistoria ensimmäiseen kännykkäaaltoon: valot pois salista, kaikki 10000 kännykkää päälle ja aalto kiertämään areenaa. Biisit soivat vieläkin päässä. Tukholmassa uusiksi syyskuussa ;)

Tässä muutama otos keikalta:

Nemoa etsimässä

Emme taidakaan olla niin maakrapuja kuin luulimme. Purjehtimassa oli mahtavaa! Ilma oli loistava ja maisemat sekä veden päällä että alla kauniita. Ulapalla vene keinui välillä rajustikin, mutta ui silti sulavasti aaltojen lomassa. Meillä kävi tuuri ja laivalla oli vain neljä matkustajaa meidän lisäksemme: hollantilais-meksikolainen Barcelonassa asuva pariskunta, australialainen tyttö ja taiwanilainen poika. Meitä kuutta palveli laivan nelihenkinen miehistö: kokenut kapteeni Jase, sekä reilu parikymppiset emäntä Bev ja divemasterit Matt ja Emil. Ehdottoman suositeltava reissu kaikille!

Teimme laivaltamme Rum Runnerilta kuusi sukellusta: viisi tavallista ja yhden yösukelluksen. Thaimaan sukelluskohteisiin tottuneena ensimmäinen sukellus oli pienoinen pettymys: näkyvyys oli huono ja kaloja vain kourallinen. Muut sukellukset onneksi näyttivät meille Suuren Valliriutan paremman puolen. Näimme paljon värikkäitä koralleja sekä isoja värikkäitä kaloja, jotka uiskentelivat muina kaloina koko matkan kanssamme. Lisäksi näimme yli 1,5 metrisen harmaan riuttahain, kilpikonnia, nemoja, rauskun, suuria kalaparvia ja kaikkea muuta hienoa. Ennen yösukellusta puolihullu kapteenimme kertoi meille kattavasti riutan eliöstöstä hollywood-tyyliin. Loistava esitys, jonka kruunasi juuri ennen yösukellusta pienimuotoinen pelottelu haiparvista ja tappajahain musiikki valmistautuessamme sukellukselle! :D Pilke silmäkulmassa tietenkin.

Sunnuntai-ilta oli viimeinen yhteinen iltamme Iiran ja Teijon kanssa. Vietimme sen hostellimme irkkubaarissa ilmakitaran australianmestaruuskarsintojen lomassa. Mikko ja Iira kävivät jo osallistumassa kisaan, mutta loppujen lopuksi eivät saaneet virallisesti osallistua, koska eivät olleet australialaisia. Palkintona olisi ollut matka ilmakitaran mm-kisoihin Suomeen. Ensimmäisenä iltanamme Cairnsissa oli samaisessa baarissa muuten australian karaokemestaruuskarsinnat, josta olisi voinut myös voittaa matkan Suomeen karaoken maailmanmestaruuskisoihin! :D Pojat olisivat halunneet vetäistä Penny Lanen suomeksi (Rööperiin), mutta kuulemma kyseistä kappaletta ei listoilta löytynyt, joten kotimatkaliput jäi voittamatta. :) Hauskaa oli, suuri kiitos Iiralle ja Teijolle viimeisestä reilusta kuukaudesta apollojen kyydissä ja ilman! Toivotamme mukavaa loppumatkaa Cairnsissa ja Melbournessa! Raporttia Melbournen F1-osakilpailusta odotellen... ;)

Nyt olemme Brisbanessa McDonaldsissa free wifillä. Eli käyttämässä ilmaista nettiä. Koska emme saaneet vielä tarpeeksemme Australiassa ajamisesta, päätimme Mikon kanssa ajaa tänne Cairnsistä. Matkaa vain reilut 1700 kilometriä. :) Olisimme myös voineet lentää ja säästää kaksi vuorokautta, mutta päädyimme tässä vaiheessa mielestämme parempaan eli rahan säästämiseen. Saimme erittäin hyvän diilin autovuokraamosta, jossa oli tarve saada kolmen hengen asuntoauto siirrettyä Brisbaneen. Maksamme viisi dollaria päivässä (matka ja majoitus) ja vuokraamo maksaa bensat. Kolmen päivän matkat ja majoitus siis noin kymmenen euroa. Ei huono. Matkaa vuokraamolle on jäljellä noin viisi kilometriä ja saldo tällä hetkellä kaksi päivää ja 1735 kilometriä. :) Hiacella.

Ihastuimme Australiaan: sen luontoon, ihmisiin ja eläimiin! Koimme sen kauniina ja erittäin vaihtelevana maana. Omalla listallamme Queensland oli osavaltioista numero yksi. Kaupungeista tykkäsimme eniten Cairnsista, Melbournesta ja Perthistä. Meillä on muutaman tunnin päästä lento Aucklandiin. Australiaa jäämme kaipaamaan, joten eiköhän uusintareissu tänne ole joskus edessä. Paljon näimme, mutta paljon jäi näkemättä. Uluru, me tulemme vielä! Nelivedolla hiekkatien kautta!

10119

Kyllä, olemme nyt Cairnsissä. Saavuimme tänne eilen iltapäivällä kello kaksi. Apollo piti palauttaa neljältä, joten meillä jäi aikaa etsiä majoitus taas vaihteeksi. Iira ja Teijo bongasivat mukavan irkkubaarin, jonka yläkerrassa kaikki neljä nyt majailemme muutaman päivän. Apollon veimme toimistolle sekavin tuntein: ilmassa oli haikeutta, ylpeyttä, iloa ja juhlan tuntua. Olo oli kuin voittajilla. Me teimme sen. Ajoimme Perthistä muutaman mutkan kautta Cairnsiin yhteensä 10119 kilometriä. Aikaa matkaan kului 34 päivää ja matkan varrelle mahtui kaikenlaista. Välillä oli kuuma ja välillä kylmä, usein oli hauskaa ja välillä hermot kireällä. Välillä tie mutkitteli ja välillä se oli todella suora. Maisemat muuttuivat koko ajan ja nyt se on todettu: Australia on TODELLA ISO maa.

Airlie Beachilla teimme sen, mistä jokainen ulkoilma-australialainen unelmoi. Purjehdimme Whitsundayn saaristossa. Purjehduksen alussa ihmettelimme, että onpahan kummat unelmat heillä. Vettä tuli kuin Esterin sanonko mistä. Ensimmäiseksi laivalla sujautimme märkäpuvut päällemme. Me päätimme nauttia purjehtimisesta täysin rinnoin ja suuntasimme laivan aurinkokannelle nauttimaan maisemista. Kaatosateessa. Maisemia tosin ei kovin paljoa näkynyt merellä vallinneen sumun ja jo mainitun kaatosateen vuoksi. Ajatus siitä, että kohta pääsisimme snorklailemaan kristallin kirkkaisiin vesiin, lämmitti hivenen mieltämme. Vedessä oli lämpimämpi kuin kannella, mutta mitään siellä ei nähnyt. Sykloni Hamish oli sekoittanut vettä sen verran, että juuri ja juuri näki omat räpylänsä. Iira taisi kaksi pikkukalaa nähdä, mutta koralleista ja trooppisista kaloista ei ollut tietoakaan. Onneksemme ilma kirkastui juuri kun pääsimme kuuluisalle Whitehaven Beachille, seitsemän kilometriä pitkälle vitivalkoiselle hiekkarannalle. Ranta oli kaunis, mutta myrskyn jäljiltä hieman roskainen. Minä liityin paikallisten krikettipeleihin ja muut pelasivat krikettivälineillä perinteistä pesäpalloa. Tunti rannalla vierähti nopeasti ja kriketti on hauskempaa miltä se näyttää. Siitä tulee seuraava lajivalloitukseni, jahka tästä kotiin päästään. Loppumatka kuluikin sitten syöden, juoden sekä auringosta nauttien. Hieno ja hintansa väärti reissu alun sateesta huolimatta (tai johtuen).

Cairnsissä emme ole tehneet vielä oikein mitään. Eilisilta vierähti majoituksemme alakerrassa baarin tarjonnasta nauttien. Hostellissa on hyvä systeemi: he myyvät baarissa käyviä ”seteleitä”, joita saa kymmenellä dollarilla 20 dollarin arvosta. Todella kätevää. Jokainen olut oli jo maksettu etukäteen ja kaiken lisäksi vielä tarjolla puoleen hintaan. Huomenna lähdemme jälleen merille. Edessä on kaksi päivää ja yksi yö 20 metrisellä purjeveneellä. Luvassa on yhteensä kuusi sukellusta Suurella Valliriutalla. Ilma näyttää hyvältä ja vesi on lämmintä. Maisemien veden alla pitäisi olla upeat. Purjehdukselta palattuamme vietämme vielä yhden yön Cairnsissa, jonka jälkeen suuntaamme nokkamme kohti Brisbaneä ja Uutta-Seelantia. Iira ja Teijo viettävät aikaa Cairnissä ainakin tiistaihin asti toipuen pitkästä ajomatkasta, jonka jälkeen heidän suunnitelmansa ovat avoimet. Heillä on paluumatka koti-Suomeen edessä heti Melbournen F1 GP:n jälkeen, jonka he katselevat livenä 300 000 muun fanin kanssa. Meitäkin muuten onnisti lippurintamalla: saimme liput Coldplayn keikalle Auclandiin 19.3.09! Jee!