Tapahtumarikkaat 3500 kilometriä Australian Outbackissä

Huhhuh... nyt on paljon kerrottavaa! Emme ole päässeet sähköpiuhan päähän emmekä internet-yhteyden äärelle miltei viikkoon, joten täytyy yrittää tiivistää viikon anti tähän tekstiin. Viime päiviin on mahtunut hyviä ja huonoja hetkiä, ilon tunteita ja pettymyksiä, hikeä (ja kyyneleitä) sekä suunnaton määrä kilometrejä. Viimeisimmässä tekstissä taisimme kertoa Monkey Miasta, Geraltonista ja suunnitelmistamme ajaa Ayers Rockille. Suunnitelmia on hyvä olla, mutta joskus on viisaampaa muuttaa niitä. Kuten esimerkiksi silloin, kun olet liikkeellä kuusipaikkaisella maantieajoon suunnitellulla matkailuautolla ja saavut möykkyisen hiekkatien alkupäähän tietäen, että määränpääsi sijaitsee tuhat kilometriä eteenpäin juurikin kyseisen hiekkatien toisessa päässä. Ja vaikka kuinka haluaisit nähdä yhden maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä, seistä keskellä punaista hiekkaerämaata ja vierailla aboriginaalien pyhällä maalla, on parempi vain luovuttaa ja jatkaa matkaa toiseen suuntaan. Me jatkoimme etelään (ja sen jälkeen itään). Nyt olemme Adelaidessa.

Vaikka emme ikinä päässeet Ulurulle asti, matka oli pitkä ja jännittävä. Lähdimme matkaan aikaisin 12.päivän aamuna suurin odotuksin auto varmuuden vuoksi lastattuna täyteen ruokaa ja vettä. Moottorivalo oli syttynyt palamaan, joten päätimme poiketa pikkuruisessa kylässä paikalliseen korjaamoon, josta meidät passitettiin autovuokraamon toimesta 100km takaisin päin lähtöpisteeseemme Geraltoniin. Fordin huoltamolla sedät iskivät tietokoneen auton kojelautaan ja sanoivat, että mitään ei ole vialla, kyseessä on kyseisen automallin tyyppivika. No, puolenpäivän aikaan pääsimme jatkamaan matkaa hieman kypsänä ja loppujen lopuksi suunnittelemastamme ensimmäisestä ajopäivästä jäi uupumaan muutama sata kilometriä. Yövyimme Australian Outbackissä levähdysalueella ja kuuma oli.

Toinen sunniteltu ajopäivä Ulurulle alkoi toiveikkaissa merkeissä. Heräsimme jälleen auringonnousun aikaan hyödyntääksemme koko valoisan ajan ja välttääksemme ikävät kengurukolarit, joita outbackissä sattuu lukuisia pimeällä (ainakin sadoista tien vierillä makaavista raadoista päätellen). Lähdimme matkaan Leinsterin tienoilta hyvin mielin aina Lavertoniin asti. Olimme matkassa pienellä riskillä, sillä kartta näytti Lavertonista Ulurulle menevän tien olevan päällystämätön. Riemu oli suuri, kun kyseiselle tielle käännyttyämme tie vaihtui yksikaistaiseksi asfalttitieksi. :) Muutaman kilometrin kuluttua tie muuttui kutenkin hiekkatieksi ja muutaman kilometrin jälkeen oli ensimmäisen palaverin paikka. Suomalainen jääräpäähän ei muiden neuvoja kuuntele ja pystyy mihin vaan, joten ensimmäinen päätös oli vielä jatkaa matkaa. Muutamia kilometrejä eteenpäin ja suomalainen jääräpääkin pysähtyy jo miettimään onko tässä mitään järkeä. :D Suuren pettymyksen (ja uhon siitä, että minähän tästä joskus ajan) saattelemana päätimme luovuttaa ja suunnata kohti etelää. Punainen hiekkaerämaa tuli nähtyä, varsinaista määränpäätä ei. Matkalla kohti etelää pysähdyimme Menziesissä ja Kalgoorlie-Boulderissa ja vietimme yön Norsemanin pohjoispuolella pysähdyspaikalla. Ilta päättyi ikävään yllätykseen siitä, että vastaantulevan auton renkaasta oli lentänyt sivuikkunamme kivi, joka oli pistänyt koko ikkunan säpäleiksi. Onneksi oli pahvia ja ilmastointiteippiä mukana.

Aamulla pettymys oli vaihtunut sisukkuteen ja suihku kahden päivän hikoilun jälkeen virkisti mieltä. :) Päätimme ajaa Adelaideen niin nopeasti kuin mahdollista, joten edessä oli jälleen startti auringon noustessa. Edessä oli kaksi päivää tiukkaa ajoa ja tavoitteena noin 2000 kilometriä. Toissapäivänä saavuimme 80 kilometrin iskuetäisyydelle Adelaidesta railakkaiden aplodien kantautuessa autostamme; juhlimme 1000 kilometrin päivä- ja 5000 kilometrin kokonaissaavutusta! Tässä vaiheessa Uluru ei enää harmittanut, vaikka hetken jo suunnittelimme kuvaavamme postikorteista Ayers Rockin kuvia ja kirjoittavamme blogiin kuinka hienoa täällä kivellä onkaan! ;D Tieto suihkusta, uima-altaasta, internetistä ja sähköstä piristi kummasti mielialaa. Neljän päivän hikoilu autossa ja neljän yön viettäminen levähdyspaikoilla myös muutti suhtautumistamme ”kalliisiin” leirintäaluisiin. Näin jälkikäteen ajateltuna matka oli mahtava kokemus! Näimmehän maiseman muuttuvan jatkuvasti (ja täysin), saimme istua eräänä iltana Australian etelärannikon kivenkielekkeillä auringonlaskua katsomassa, ajoimme läpi Australian pisimmän suoran tien (146,6 km), löysimme pikkukylästä huoltoaseman, jossa myytiin hienoja vanhoja teräskylttejä ja tapasimme hassuja ihmisiä pitkin matkaa. Mahtava matka, tulipahan tehtyä! :) Mainittakoon vielä, että vedimme koko viiden päivän matkan läpi viiden cd-levyn voimin, sillä radio ei kuulunut ja sähköä ei saatu uusien levyjen luomiseen. Nimeni on Dingo, se saa kulkemaan! :D

Kaikki on nyt hyvin taas, auto on vaihdettu vanhempaan vuosikertaan rikkoutuneen ikkunan sekä turbovian takia ja majailemme nyt leirintäalueella Adelaiden keskustan lähettyvillä. Tarkoitus olisi viettää täällä pari yötä ja ihan vaan rentoutua. Ylihuomenna ehkä lähdemme lähistöllä oleville viinitiloille, siitä jatkamme pitkin ”Great Ocean Roadia” kohti Melbournea.