Ensimmäisenä on pakko mainita, että Monkey Mia on varmasti kuumin paikka, missä olen ikinä ollut. Varjossa +41 astetta tuntuu. Hiekka rannalla oli niin kuumaa, että Raita sai pienet vesirakkulat jalkapohjiinsa noin kolmessa sekunnissa. Jos unohdetaan kuumuus ja miljoonat kärpäset, jotka pyrkivät pään sisään korvien, nenän ja suun kautta, Monkey Mia on upea paikka.
Intian valtameri helmeilee upean sinisenä, emut vaeltelevat asuntoautojen ja –vaunujen välissä, suuret pelikaanit tepastelevat muina miehinä ihmisten joukossa rannalla ja delfiinit poikkeavat joka aamu pienelle aamupalalle aivan rannan tuntumaan.
Vietimme Monkey Miassa kaksi hien täyteistä päivää. Eilen aamulla todistimme luonnon ihmeellisyyttä. Noin kymmenen delfiiniä teki sen mitä odotimme: saapuivat rantaan ihmettelemään. Luonnonvaraiset delfiinit ovat vierailleet lähes joka päivä Monkey Mian rannalla 1960-luvulta lähtien. Tällä hetkellä ns. rantadelfiineihin kuuluu noin parikymmentä otusta, joista viittä on lupa ruokkia 2-3 kertaa joka aamu. Ruokinta on tiukasti valvottua ja se suoritetaan kokeneiden ammattilaisten johdolla. Ruokaa siis annetaan vain viidelle lauman vanhimmalle naaraalle, joista vanhimmat ovat yli kolmekymppisiä. Ruokaa eli kaloja delfiineille annetaan vain murto-osa siitä, mitä ne tarvitsevat, jotta niiden luonnolliset kalastusvaistot säilyvät.
Meillä kävi hyvä tuuri. Kun saavuimme rantaan noin kello 7.15, meitä oli odottamassa kymmenkunta pullonokkaa. Ne uivat rannan suuntaisesti välillä käyden syvemmällä. Emoilla oli poikaset mukana. Poikaset telmivät keskenään ja välillä innostuivat hyppimään. Ruokinta alkoi puoli kahdeksalta reilun parinkymmen minuutin selostuksella Monkiy Mian delfiineistä ja historiasta.
Aikuiset delfiinit tarkkailivat ihmisiä tarinan ajan melko läheltä ja välillä pienokaisetkin malttoivat leikkiensä lomasta tulla tekemään tuttavuutta. Viidestä ruokittavasta delfiinistä paikalla oli neljä yksilöä.
Aamun ensimmäistä ruokintaa oli seuraamassa melkoinen väenpaljous. Monkey Mian työntekijät valitsivat sattumanvaraisesti noin 20 henkilöä, joista jokainen sai antaa kalan delfiinille. Kellään meistä ei käynyt tuuri ensimmäisellä kerralla, joten päätimme jäädä odottamaan seuraavaa ruokintaa.
Ruokinta-ajat ovat täysin kiinni delfiineistä eli ne tulevat, jos tulevat, milloin haluavat. Jälleen hyvä tuuri näytti meille kasvonsa. Delfiinit tulivat takaisin rantaan heti ihmismassan lähdettyä. Toista ruokintaa oli seuraamassa murto-osa siitä mitä ensimmäisellä kerralla. Onnekkain meistä oli Raita, joka pääsi antamaan kalan ihka-aidolle luonnondelfiinille!
Tätä kirjottaessa olemme matkalla kohti Geraldtonin kaupunkia (n. 500km Monkey Miasta etelään), josta jatkamme aikaisin huomisaamuna kohti Ulurua eli Ayers Rockia. Edessämme on siis melkein 2000 kilometriä aavikkoa. Tavoitteenamme on olla Ulurulla perjantaina 13. helmikuuta. Tavoite on kova, mutta toteutettavissa. Ratissa vuorottelemme minä ja Teijo. Tytöt hoitavat ruokahuoltoa ;).
Ensimmäisenä on pakko mainita, että Monkey Mia on varmasti kuumin paikka, missä olen ikinä ollut. Varjossa +41 astetta tuntuu. Hiekka rannalla oli niin kuumaa, että Raita sai pienet vesirakkulat jalkapohjiinsa noin kolmessa sekunnissa. Jos unohdetaan kuumuus ja miljoonat kärpäset, jotka pyrkivät pään sisään korvien, nenän ja suun kautta, Monkey Mia on upea paikka. 
Intian valtameri helmeilee upean sinisenä, emut vaeltelevat asuntoautojen ja –vaunujen välissä, suuret pelikaanit tepastelevat muina miehinä ihmisten joukossa rannalla ja delfiinit poikkeavat joka aamu pienelle aamupalalle aivan rannan tuntumaan.
Vietimme Monkey Miassa kaksi hien täyteistä päivää. Eilen aamulla todistimme luonnon ihmeellisyyttä. Noin kymmenen delfiiniä teki sen mitä odotimme: saapuivat rantaan ihmettelemään. Luonnonvaraiset delfiinit ovat vierailleet lähes joka päivä Monkey Mian rannalla 1960-luvulta lähtien. Tällä hetkellä ns. rantadelfiineihin kuuluu noin parikymmentä otusta, joista viittä on lupa ruokkia 2-3 kertaa joka aamu. Ruokinta on tiukasti valvottua ja se suoritetaan kokeneiden ammattilaisten johdolla. Ruokaa siis annetaan vain viidelle lauman vanhimmalle naaraalle, joista vanhimmat ovat yli kolmekymppisiä. Ruokaa eli kaloja delfiineille annetaan vain murto-osa siitä, mitä ne tarvitsevat, jotta niiden luonnolliset kalastusvaistot säilyvät.
Meillä kävi hyvä tuuri. Kun saavuimme rantaan noin kello 7.15, meitä oli odottamassa kymmenkunta pullonokkaa. Ne uivat rannan suuntaisesti välillä käyden syvemmällä. Emoilla oli poikaset mukana. Poikaset telmivät keskenään ja välillä innostuivat hyppimään. Ruokinta alkoi puoli kahdeksalta reilun parinkymmen minuutin selostuksella Monkiy Mian delfiineistä ja historiasta. 
Aikuiset delfiinit tarkkailivat ihmisiä tarinan ajan melko läheltä ja välillä pienokaisetkin malttoivat leikkiensä lomasta tulla tekemään tuttavuutta. Viidestä ruokittavasta delfiinistä paikalla oli neljä yksilöä.
Aamun ensimmäistä ruokintaa oli seuraamassa melkoinen väenpaljous. Monkey Mian työntekijät valitsivat sattumanvaraisesti noin 20 henkilöä, joista jokainen sai antaa kalan delfiinille. Kellään meistä ei käynyt tuuri ensimmäisellä kerralla, joten päätimme jäädä odottamaan seuraavaa ruokintaa. 
Ruokinta-ajat ovat täysin kiinni delfiineistä eli ne tulevat, jos tulevat, milloin haluavat. Jälleen hyvä tuuri näytti meille kasvonsa. Delfiinit tulivat takaisin rantaan heti ihmismassan lähdettyä. Toista ruokintaa oli seuraamassa murto-osa siitä mitä ensimmäisellä kerralla. Onnekkain meistä oli Raita, joka pääsi antamaan kalan ihka-aidolle luonnondelfiinille!
Tätä kirjottaessa olemme matkalla kohti Geraldtonin kaupunkia (n. 500km Monkey Miasta etelään), josta jatkamme aikaisin huomisaamuna kohti Ulurua eli Ayers Rockia. Edessämme on siis melkein 2000 kilometriä aavikkoa. Tavoitteenamme on olla Ulurulla perjantaina 13. helmikuuta. Tavoite on kova, mutta toteutettavissa. Ratissa vuorottelemme minä ja Teijo. Tytöt hoitavat ruokahuoltoa ;).
Te ootte siellä aurinkon lämmössä loikoomassa ja me tuskasina täälä lumikinoksien luona.Juupa juu..
VastaaPoistaEi oo reilua että te ootte siellä aurinkossa ja
me täälä keskellä talvee.Kiitos muuten pikku lahjoista.Sanokaa Iiralle ja Teijolle terkkuja.
Kiia
Tuntuu tänne asti hiekan kuumuus ja ilman lämpö. Melkein samaa mieltä olen kuin Kiia tuossa edellisessä kommentissa, on se niin väärin...Mutta kuitenkin kotimaa on kotimaa ja oisvoinu itsekin matkustaa ja vois vieläkin... IHANIA kuvia ja tunnelmia. Ajelkaapa varovaisesti. Ukki kävi tänään moikkaamassa toimistolla ja lähettää terkkuja, Marjaliisa myös. Ai niin ja Mummi joka kerta, kun soitan hänelle. Ja varmaan koko blogianne seuraava maailma.
VastaaPoistaKiitos osanottoviestistänne. Mummulla ei ole enää tuskia. Me rakastetaan teitä myös ihan kamalan paljon. Äippä ja Jorma.
Hyvää ystävänpäivää! Meijän luona on lunta ja teijän luona hiekkaa,ihan oikein kun täälä lunta, siellä hiekkaa.T:Kiia,Aija ja Jorma.
VastaaPoistaps. Tehtiin vaaleanpunaista ihanan pehmeätä vispipuuroa, njammm.
Tässä on minun,Kiian oma esittely:
VastaaPoistaNimi:Kiia Kivioja.
Motto:Tytön elämä on rankkaa, vaikka se onkin pelkkää koulua.
Ikä:7.
Syntymäaika:23.8.2001.
Paikka:Äetsä.
Sukupuoli:Tyttö.