Adelaide, Great Ocean Road ja vähän muuta kaikkea!

Jos oli edelliskerralla paljon kerrottavaa, niin on tälläkin kertaa. Kilometrejä on takana huomattavasti vähemmän kuin viimeksi, mutta paljon olemme viikossa nähneet. On ollut pompputyynyä, viinitiloja, kenguruja, koalia, jylhiä maisemia, jättimäisiä saniaisia, auringon paistetta, sadetta, tuulta, tyyntä, mutkaista tietä, suoraa tietä, formularataa, kengurun sisäfilettä, nuudeleita, öitä leirintäalueilla sekä öitä tien poskessa – näin muutamia mainitakseni.

Edetäänpä kronologisessa järjestyksessä. Uuden auton saatuamme ajoimme onnellisina takaisin leirintäalueelle vain toteamaan, että auton jääkaappi oli rikki ja haisi todella pahalle. Siirsimme ruoat yleiseen jääkaappiin ja minä marssin jälleen puhelimeen rupattelemaan Apollon huoltoväen kanssa. Mukavia heppuja ovat. Jääkaapin vaihto saatiin järjestettyä perjantaille, joten meidän ei tarvinnut liikahtaa autolla minnekään ennen suunniteltua. Saimme siis rentoutua. Ja sitä me sitten teimmekin. Kolme päivää Adelaidessa kului akkuja lataillen. Kaupungin keskustassa pyörähdimme yhtenä paivänä ja yhtenä iltana. Päivällä tutustuimme Adelaiden kauppahallin tarjontaan ja illalla piipahdimme kasinolla. Teijo poikkesi kasinolla vielä toistamiseenkin. Kauppahalli oli mielenkiintoinen paikka: herkkuja rivissä vaikka kuinka paljon ja hinnat alhaiset. Mukaan kauppahallista tarttui parin päivän erinomaiset grillattavat: kunnon burgeriainekset ja hyvät siivut kengurun sisäfilettä. Jäkimmäinen oli erinomaista mainion paikallisen punaviinin kera.

Mainosta puheenollen: leirintäalueeltamme löytynyt jättimäinen pompputyyny - huikean hauska huvitus! Ja onneksemme myös sallittu aikuisille. Muutama tovi innostuneita riemunkiljahduksia ja paluu takaisin lapsuuteen. Aivan loistava vekotin. Kävimme myös Raidan kanssa parina päivänä lätkimässä tennistä, joka oli sekin oikein mukavaa. Adelaiden leirintäalue oli tähän asti selvästi paras ja nettikin toimi hienosti!

Muutenkin Adelaide vaikutti mukavalta kaupungilta. Paljon ravintoloita ja erilaisia kuppiloita. Kaupungin 1,5 miljoona asukasta ovat levittäytyneet leveälle. Kaupungin suuruuden näki parhaiten sitä ympäröiviltä kukkuloilta, joilla pyörimme pari tuntia ennen matkamme jatkumista. Ennen lähtöä saimme autoomme uuden jääkaapin eikä vielä ole uusia vikoja nykyisessä menopelissämme ilmennyt. Kopkopkop!

Adelaidesta suuntasimme kohti McLaren Valen viinialuetta 30 km Adelaidesta etelään. McLareniin saavuimme illan pimetessä ja päätimme leiriytyä pienen puiston parkkipaikalle. Naapureinamme oli ranskalainen pariskunta telttansa kanssa. Aamulla starttasimme sitten hyvissä ajoin kohti viinitilakierrosta. Ja niitähän oli. Tiloja oli yksi toisensa jälkeen ja viiniköynnöksiä silmänkantamattomiin. Vierailimme neljällä tilalla, joista maistiaisten jälkeen mukaan tarttui yhteensä 13 pulloa hyviä viinejä. McLarenista ajelimme illansuussa upeiden maaseutumaisemien läpi viettämään yötä lähemmäksi Great Ocean Roadia. Yön jälkeen edessämme oli vielä 500 kilometriä ennen mahtavan meritien alkua. Tuon 500 kilometrin aikana näimme lisää viiniköynnöksiä, aivan uskomattoman sinisen kraaterijärven sekä vihdoin kourallisen ihka eläviä kenguruita...

Aloitetaanpa sinisestä järvestä. Mt. Gambierin kaupunki on rakennettu kuolleen tulivuoren rinteille. Tulivuoren kraaterin sisällä on upea järvi. Järvi oli väriltään käsittämättömän sininen! Sininen väri oli jotain niin uskomattoman syvää, ettei sitä sanoin voi kuvailla. Sekin jäi arvoitukseksi mistä sininen väri johtui. Kenguruita, tällä kertaa eläviä, kohtasimme Tower Hillin luonnonpuistossa. Tower Hilliin osuimme täysin sattumalta ja olimme jo luovuttaa, kunnes näimme kolme kengurua syömässä ruohoa aukiolla. Auto pysähtyi kohtalaisen nopeasti ja kaikki neljä matkalaista olivat salamana ulkona. Innostus oli käsinkosketeltavissa. Tytöt hiippailivat aukiolle päästäkseen lähemmäksi otuksia. Minä ja Teijo pysyimme aukion laidalla tarkkailemassa tilannetta. Aukion laidoilla oli vielä kymmenkunta kengurua ja pari emua. Kenguruista innostuneina ajelimme Great Ocean Roadin alkuun, Bay of Islandsin maisemiin, odottelemaan aamua.

Great Ocean Road tarjosi meille upeita ja vaihtelevia näköaloja. Heti aamutuimaan näimme jylhät kalkkikivimuodostelmat, joista vesi ja tuuli ovat aikojen saatossa muokanneet käsittämättömän upeita. Kiinnostuneille nimiä: Grotto, London Bridge, Lord Ard Gorge ja tietenkin Twelve Apostles. Viimeinen oli varsinainen turistirysä (lue: täynnä japanilaisia), mutta muilla näköalapaikoilla sai olla rauhassa. Apostolien jälkeen käännyimme hieman sisämaahan päin suuntanamme Otwayn kansallispuisto ja siellä sijaitseva Tree Top Walk. Se oli suljettu. Päästäksemme takaisin meren rantaan, ajoimme upean jättimetsän läpi. Olo oli kuin Jurassic Parkissa, vain dinosaurukset puuttuivat.








Kauaa ei tarvinnut rannassa ajella, kun huomasimme kourallisen ihmisiä tien sivussa tuijottelemassa puiden latvoihin. Puut olivat eukalyptyspuita ja niissä iltaansa oli viettämässä viisi koalaa. Auto stoppasi jälleen erittäin nopeasti ja kamerat olivat valmiina jopa nopeammin kuin kenguruita kohdattaessa. Yksi koalista oli hereillä ja ihmetteli meitä ihmisiä. Muut neljä nukkuivat. Koalien kohtaamisen jälkeen ajelimme mutkaista tietä rantaviivaa pitkin Lornen kaupunkiin pizzalle. Pizzojen jälkeen jatkoimme vielä hetken ennen kuin pysähdyimme näköalapaikalle yötä viettämään.

Lornesta ajelimme sitten eilen tänne Melbourneen Torquayn surffikaupungin kautta ja pääsimme vihdoin leirintäalueelle. Iloisin yllätys oli saunamahdollisuus. Viiden autossa vietetyn vuorokauden jälkeen sauna (ja saunaolut) maistui todella hyvälle. Ennen leiriytymistä kävimme huristelemassa Melbournen keskustassa Albert Parkissa. F1-kauden avauskisaan on aikaa noin kuukausi ja Albert Parkissa oli täysi tohina päällä. ”Apollo 3” kellotti paalupaikka-ajan motorhome-sarjassa! Vapise Kimi! Ja kyllä, oli kivaa ajella ihan oikealla formularadalla!

Etelärannikon säät ovat yllättäneet meidät täysin. Helteistä ei ole tietoakaan. Lämpötila huitelee 10-20 asteen tietämillä ja ilma on mitä raikkain. Ihan tulee härmän kesä mieleen. Emme ole vielä(kään) nähneet palavaa metsää, tuskin näemmekään ja ainakaan vielä ei ole savu Melbournessa haissut. Melbournessa vietämme pari-kolme päivää, jonka jälkeen jatkamme kohti Sydneyä ja pohjoista. Maali odottaa Cairnissä 12.3. kello 16. Matkaa sinne noin 3500 kilometriä. Kaikessa kokonaisuudessaan maailmanympärimatkamme puolivälin krouvi lähenee. Pari päivää ja kotiinpaluu on lähempänä kuin matkan alku. Näin on siis, jos aikataulu pysyy nykyisen kaltaisena. Tavoitteena olla kotona silloin kuin päivä on pisimmillään.

Tapahtumarikkaat 3500 kilometriä Australian Outbackissä

Huhhuh... nyt on paljon kerrottavaa! Emme ole päässeet sähköpiuhan päähän emmekä internet-yhteyden äärelle miltei viikkoon, joten täytyy yrittää tiivistää viikon anti tähän tekstiin. Viime päiviin on mahtunut hyviä ja huonoja hetkiä, ilon tunteita ja pettymyksiä, hikeä (ja kyyneleitä) sekä suunnaton määrä kilometrejä. Viimeisimmässä tekstissä taisimme kertoa Monkey Miasta, Geraltonista ja suunnitelmistamme ajaa Ayers Rockille. Suunnitelmia on hyvä olla, mutta joskus on viisaampaa muuttaa niitä. Kuten esimerkiksi silloin, kun olet liikkeellä kuusipaikkaisella maantieajoon suunnitellulla matkailuautolla ja saavut möykkyisen hiekkatien alkupäähän tietäen, että määränpääsi sijaitsee tuhat kilometriä eteenpäin juurikin kyseisen hiekkatien toisessa päässä. Ja vaikka kuinka haluaisit nähdä yhden maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä, seistä keskellä punaista hiekkaerämaata ja vierailla aboriginaalien pyhällä maalla, on parempi vain luovuttaa ja jatkaa matkaa toiseen suuntaan. Me jatkoimme etelään (ja sen jälkeen itään). Nyt olemme Adelaidessa.

Vaikka emme ikinä päässeet Ulurulle asti, matka oli pitkä ja jännittävä. Lähdimme matkaan aikaisin 12.päivän aamuna suurin odotuksin auto varmuuden vuoksi lastattuna täyteen ruokaa ja vettä. Moottorivalo oli syttynyt palamaan, joten päätimme poiketa pikkuruisessa kylässä paikalliseen korjaamoon, josta meidät passitettiin autovuokraamon toimesta 100km takaisin päin lähtöpisteeseemme Geraltoniin. Fordin huoltamolla sedät iskivät tietokoneen auton kojelautaan ja sanoivat, että mitään ei ole vialla, kyseessä on kyseisen automallin tyyppivika. No, puolenpäivän aikaan pääsimme jatkamaan matkaa hieman kypsänä ja loppujen lopuksi suunnittelemastamme ensimmäisestä ajopäivästä jäi uupumaan muutama sata kilometriä. Yövyimme Australian Outbackissä levähdysalueella ja kuuma oli.

Toinen sunniteltu ajopäivä Ulurulle alkoi toiveikkaissa merkeissä. Heräsimme jälleen auringonnousun aikaan hyödyntääksemme koko valoisan ajan ja välttääksemme ikävät kengurukolarit, joita outbackissä sattuu lukuisia pimeällä (ainakin sadoista tien vierillä makaavista raadoista päätellen). Lähdimme matkaan Leinsterin tienoilta hyvin mielin aina Lavertoniin asti. Olimme matkassa pienellä riskillä, sillä kartta näytti Lavertonista Ulurulle menevän tien olevan päällystämätön. Riemu oli suuri, kun kyseiselle tielle käännyttyämme tie vaihtui yksikaistaiseksi asfalttitieksi. :) Muutaman kilometrin kuluttua tie muuttui kutenkin hiekkatieksi ja muutaman kilometrin jälkeen oli ensimmäisen palaverin paikka. Suomalainen jääräpäähän ei muiden neuvoja kuuntele ja pystyy mihin vaan, joten ensimmäinen päätös oli vielä jatkaa matkaa. Muutamia kilometrejä eteenpäin ja suomalainen jääräpääkin pysähtyy jo miettimään onko tässä mitään järkeä. :D Suuren pettymyksen (ja uhon siitä, että minähän tästä joskus ajan) saattelemana päätimme luovuttaa ja suunnata kohti etelää. Punainen hiekkaerämaa tuli nähtyä, varsinaista määränpäätä ei. Matkalla kohti etelää pysähdyimme Menziesissä ja Kalgoorlie-Boulderissa ja vietimme yön Norsemanin pohjoispuolella pysähdyspaikalla. Ilta päättyi ikävään yllätykseen siitä, että vastaantulevan auton renkaasta oli lentänyt sivuikkunamme kivi, joka oli pistänyt koko ikkunan säpäleiksi. Onneksi oli pahvia ja ilmastointiteippiä mukana.

Aamulla pettymys oli vaihtunut sisukkuteen ja suihku kahden päivän hikoilun jälkeen virkisti mieltä. :) Päätimme ajaa Adelaideen niin nopeasti kuin mahdollista, joten edessä oli jälleen startti auringon noustessa. Edessä oli kaksi päivää tiukkaa ajoa ja tavoitteena noin 2000 kilometriä. Toissapäivänä saavuimme 80 kilometrin iskuetäisyydelle Adelaidesta railakkaiden aplodien kantautuessa autostamme; juhlimme 1000 kilometrin päivä- ja 5000 kilometrin kokonaissaavutusta! Tässä vaiheessa Uluru ei enää harmittanut, vaikka hetken jo suunnittelimme kuvaavamme postikorteista Ayers Rockin kuvia ja kirjoittavamme blogiin kuinka hienoa täällä kivellä onkaan! ;D Tieto suihkusta, uima-altaasta, internetistä ja sähköstä piristi kummasti mielialaa. Neljän päivän hikoilu autossa ja neljän yön viettäminen levähdyspaikoilla myös muutti suhtautumistamme ”kalliisiin” leirintäaluisiin. Näin jälkikäteen ajateltuna matka oli mahtava kokemus! Näimmehän maiseman muuttuvan jatkuvasti (ja täysin), saimme istua eräänä iltana Australian etelärannikon kivenkielekkeillä auringonlaskua katsomassa, ajoimme läpi Australian pisimmän suoran tien (146,6 km), löysimme pikkukylästä huoltoaseman, jossa myytiin hienoja vanhoja teräskylttejä ja tapasimme hassuja ihmisiä pitkin matkaa. Mahtava matka, tulipahan tehtyä! :) Mainittakoon vielä, että vedimme koko viiden päivän matkan läpi viiden cd-levyn voimin, sillä radio ei kuulunut ja sähköä ei saatu uusien levyjen luomiseen. Nimeni on Dingo, se saa kulkemaan! :D

Kaikki on nyt hyvin taas, auto on vaihdettu vanhempaan vuosikertaan rikkoutuneen ikkunan sekä turbovian takia ja majailemme nyt leirintäalueella Adelaiden keskustan lähettyvillä. Tarkoitus olisi viettää täällä pari yötä ja ihan vaan rentoutua. Ylihuomenna ehkä lähdemme lähistöllä oleville viinitiloille, siitä jatkamme pitkin ”Great Ocean Roadia” kohti Melbournea.

Monkey Mia

Ensimmäisenä on pakko mainita, että Monkey Mia on varmasti kuumin paikka, missä olen ikinä ollut. Varjossa +41 astetta tuntuu. Hiekka rannalla oli niin kuumaa, että Raita sai pienet vesirakkulat jalkapohjiinsa noin kolmessa sekunnissa. Jos unohdetaan kuumuus ja miljoonat kärpäset, jotka pyrkivät pään sisään korvien, nenän ja suun kautta, Monkey Mia on upea paikka. Intian valtameri helmeilee upean sinisenä, emut vaeltelevat asuntoautojen ja –vaunujen välissä, suuret pelikaanit tepastelevat muina miehinä ihmisten joukossa rannalla ja delfiinit poikkeavat joka aamu pienelle aamupalalle aivan rannan tuntumaan.

Vietimme Monkey Miassa kaksi hien täyteistä päivää. Eilen aamulla todistimme luonnon ihmeellisyyttä. Noin kymmenen delfiiniä teki sen mitä odotimme: saapuivat rantaan ihmettelemään. Luonnonvaraiset delfiinit ovat vierailleet lähes joka päivä Monkey Mian rannalla 1960-luvulta lähtien. Tällä hetkellä ns. rantadelfiineihin kuuluu noin parikymmentä otusta, joista viittä on lupa ruokkia 2-3 kertaa joka aamu. Ruokinta on tiukasti valvottua ja se suoritetaan kokeneiden ammattilaisten johdolla. Ruokaa siis annetaan vain viidelle lauman vanhimmalle naaraalle, joista vanhimmat ovat yli kolmekymppisiä. Ruokaa eli kaloja delfiineille annetaan vain murto-osa siitä, mitä ne tarvitsevat, jotta niiden luonnolliset kalastusvaistot säilyvät.

Meillä kävi hyvä tuuri. Kun saavuimme rantaan noin kello 7.15, meitä oli odottamassa kymmenkunta pullonokkaa. Ne uivat rannan suuntaisesti välillä käyden syvemmällä. Emoilla oli poikaset mukana. Poikaset telmivät keskenään ja välillä innostuivat hyppimään. Ruokinta alkoi puoli kahdeksalta reilun parinkymmen minuutin selostuksella Monkiy Mian delfiineistä ja historiasta. Aikuiset delfiinit tarkkailivat ihmisiä tarinan ajan melko läheltä ja välillä pienokaisetkin malttoivat leikkiensä lomasta tulla tekemään tuttavuutta. Viidestä ruokittavasta delfiinistä paikalla oli neljä yksilöä.

Aamun ensimmäistä ruokintaa oli seuraamassa melkoinen väenpaljous. Monkey Mian työntekijät valitsivat sattumanvaraisesti noin 20 henkilöä, joista jokainen sai antaa kalan delfiinille. Kellään meistä ei käynyt tuuri ensimmäisellä kerralla, joten päätimme jäädä odottamaan seuraavaa ruokintaa. Ruokinta-ajat ovat täysin kiinni delfiineistä eli ne tulevat, jos tulevat, milloin haluavat. Jälleen hyvä tuuri näytti meille kasvonsa. Delfiinit tulivat takaisin rantaan heti ihmismassan lähdettyä. Toista ruokintaa oli seuraamassa murto-osa siitä mitä ensimmäisellä kerralla. Onnekkain meistä oli Raita, joka pääsi antamaan kalan ihka-aidolle luonnondelfiinille!

Tätä kirjottaessa olemme matkalla kohti Geraldtonin kaupunkia (n. 500km Monkey Miasta etelään), josta jatkamme aikaisin huomisaamuna kohti Ulurua eli Ayers Rockia. Edessämme on siis melkein 2000 kilometriä aavikkoa. Tavoitteenamme on olla Ulurulla perjantaina 13. helmikuuta. Tavoite on kova, mutta toteutettavissa. Ratissa vuorottelemme minä ja Teijo. Tytöt hoitavat ruokahuoltoa ;).

Karavaanari, karavaanari...

...on kaikkien kaveri! (teiden tukko) Meillä on nyt alla tilava kuuden hengen matkailuauto. Olemme reissussa nelisteen: eilen haimme Laosissa tapaamamme pariskunnan, Iiran ja Teijon lentokentältä matkalle mukaan. Kuuden hengen auto siksi, että vuokraamossa ei ollut vapaana tilaamaamme neljän hengen autoa, joten antoivat meille isomman. Ajoreittimme on kunnianhimoinen käytettävissä olevaan aikaan nähden: Perth-Cairns alhaalta ylös, keskeltä läpi ja takaisin ylös. Ja kyllä, tiedämme kuinka iso Australia on. :) Auto palautetaan Cairnsiin 10.3. eli vietämme seuraavan kuukauden asuntoautossa.

Perthissä oli mukavaa: raikas Suomen kesää muistuttava ilmasto, viihtyisä, rauhallinen ja kävely-yställinen keskusta sekä paljon puistoja. Kaupunki on lenkkeilijän ja pyöräilijän paratiisi: joen rannoissa oli poikkeuksetta vihreä puisto, jossa risteili hyvässä kunnossa olevia pyöräily- ja jalankulkuväyliä. 1,5 miljoonan asukkaan kaupungin keskusta vaikutti kaukaa katsottuna suurkaupungilta korkeine taloineen, mutta läheltä katsottuna pienemmältä kuin Tampere. Leppoisassa tunnelmassa olisi viihtynyt pitempäänkin, mutta halu lähteä tutkimaan muuta Australiaa vei voiton.

Olemme edelleen Länsi-Australian osavaltiossa, joka kattaa miltei puolet Australin pinta-alasta. Koko osavaltiossa asuu noin 2 miljoonaa asukasta, joista 1,5 miljoonaa Perthin alueella. Nyt voidaan siis sanoa, että olemme keskellä ei mitään. Tällä hetkellä olemme leiriytyneet Monkey Miaan, Australian länsirannikon puolenvälin tienoille. Matkalla tänne ajoimme muutamien pikkukaupunkien ohi, asukasluvun vaihdellessa 250:stä pariin kymmeneen tuhanteen. Matkan aikana näimme kymmeniä kuolleita kenguruita tien vierillä. Ilmeisesti onnettomuuksia sattuu usein, sillä hämärän ja yön aikana maanteillä liikkuvat valtavat maantierekat, joita paikalliset kutsuvat nimellä ”road train”. Viime yönä majoituimme keskellä aavikkoa pysähdyspaikalla. Kuuma oli, sillä ilmastointia ei saa päälle ilman verkkovirtaa. Nyt olemme onneksemme taas leirintäalueella, joten kaikki auton laitteet toimivat. Ja hyvä, että toimivat, sillä päivän ylin on tänään 41 ja alin 27 astetta.

Valitsimme Monkey Mian kohteeksemme siksi, että täällä voi uida luonnossa elävien delfiinien kanssa. Meri on uskomattoman sininen ja näkymät automme ikkunoista suoraan merelle. Valtavat emut kuljeskelevat leirintäalueella ja kurottelevat ylös palmuihin ilmeisesti ruoan toivossa. Alueella on valtavan kuuma, vaikka olemme vain 100 metrin päässä meren rannasta. Tänään ja huomenna ohjelmassa on delfiinejä, oleilua, uintia, ehkä tennistä, ehkä polkuveneilyä... katsotaan. Ylihuomenna keskiviikkona lähdemme kohti Ayers Rockia eli pitkä ajomatka tiedossa.

Lopuksi vielä (todella) lyhyet esittelyt seuraavan kuukauden tiimimme uusista jäsenistä:

Nimi: Teijo Perälä
Ikä: 27v
Ammatti: kuorma-autonkuljettaja
Lempiruoka: äitin lasagne
Lempielokuva: Tanssii susien kanssa
Harrastukset: pleikkarin pelaaminen, koripallo ja keilailu
Motto: ”Jos pieru kuuluu, niin se ei haise.” (yksi monista)

Nimi: Iira Wickström
Ikä: 24v
Ammatti: lastenhoitaja/palttonoomi
Lempiruoka: mun äitin lasagne
Lempielokuva: Nunnia ja konnia 2 (sama kuin Raidalla :D)
Harrastukset: salsa
Motto: ”Ei se oo nii justiinsa.”